sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Filerimos-vuoren valloitus - tai ainakin yritys vuoren valloitukseen

Elokuun viimeisellä viikolla majoituimme Rodoksella Ialyssoksen kylässä, vain muutaman kilometrin päässä Filerimos-vuoresta. Täydellistä. Vuorella pääsisi käymään aamuvarhaisella lenkkeillen.

Ajatuksena juoksulenkki auringon noustessa vain 267 metriä korkealle "vuorelle" rattaita työntäen kuulosti hyvälle. Myös lopputulos oli miellyttävä. Vaatteet olivat hiestä litimärät, mieli virkeä rankan suorituksen jälkeen. Retken ainoa heikko kohta oli se itse vuoren valloitus. Kuka hullu lähtee valloittamaan vuorta lastenrattaiden kanssa?? No minä tietysti.

Retken aloitus meni heti alkuun pieleen, kun aamutoimet rauhaisana loma-aamuna venähtivät. Mieheni ei ollut urheilutuulella, eikä halunnut lähteä mukaan. Lopulta sain itseni ja Islan liikkeelle puoli yhdeksän aikaan, eikä aamuvarhaisesta ollut enää tietoakaan. Aikataulutin matkamme niin, että meillä olisi puolitoista tuntia aikaa ehtiä perille, tunti aikaa tulla takaisin. Matkaa yhteen suuntaan oli reilut viisi kilometriä. Google mapsin navigointi-toiminto antoi minulle autotietä "kätevämmän" reitin, kun olin jalkaisin liikenteessä. Huomasin jo hyvissä ajoin reitin "kätevyyden", kun useammin kuin kerran jouduin palaamaan taaksepäin, kun nämä Googlen kätevät tiet veivät ihmisten pihoihin tai vastassa oli aita. Jo ensimmäisten kolmen kilometrin aikana olin vähintäänkin vartin aikataulusta jäljessä, vaikka vauhtini oli selkeästi Googlen arviota ripeämpää. Tienvarsikyltit kuitenkin kertoivat, että olin sentään menossa oikeaan suuntaan :D





Lopulta pääsimme kuin pääsimmekin Filerimos-vuoren juurelle - vaikkakin useampaa kiertotietä. Tästä se hauskin osuus sitten lähtikin. Poikkesin asfalttitieltä Googlen ohjeiden mukaisesti hiekkatielle. Reitti oli helppokulkuista autotietä, eikä nousua ollut nimeksikään.





Kunnes reitti muuttui jyrkemmäksi. Lähdin reippaana työntämään rattaita mäkeä ylös. Reitti näytti jyrkältä, mutta Google kertoi, että jo parinsadan metrin jälkeen olisimme takaisin virallisella autotiellä. Kyllä minä parisataa metriä työnnän rattaita vaikka missä mäessä. Vai työnnänkö sittenkään?



No en. Sadevesi oli tehnyt tielle tuhojaan, ja noin puolessa välissä tie oli rattaitatyöntävän näkökulmasta poikki. Katsoin alas, katsoin ylös. Mäki oli niin jyrkkä, että alaspäin kapuaminen tuntui tuhoontuomitulta ajatukselta. Mutta pääsisimmekö ylöspäinkään? Katsoin alas, katsoin ylös. Mitä ihmettä tekisin? Otin ainakin varmuuden vuoksi maisemakuvan, jos tässä vaiheessa jo palaisimme takaisin, emmekä jatkaisi ylöspäin hienommille näkymille.





Tietä näkyi sen verran ylöspäin, että kelirikkoista tietä ei jatkuisi enää pitkään. Jatkaisimme ylös. Pääsisimmepä rinnettä alas ihan oikeaa tietä. Sain rattaat helposti sadeveden rikkoman uoman yli. Siihen se helppous sitten jäikin. Tie oli niin jyrkkää ja kivistä, ettei rattaita saanut liikkeelle. Ei ollut vaihtoehtoa, kuin ottaa 10-kiloinen Isla kainaloon ja lähteä kipuamaan rinnettä lapsi kainalossa, rattaita toisella kädellä perässä vetäen.

Syke hakkasi tuhatta ja sataa. Aurinko paahtoi pilvettömältä taivaalta, lämpöä oli jo yli 30 astetta. Vain sata metriä. Kyllä minä sata metriä jaksan. Olisin jaksanut. Vaan Islapa ei niin kauaa halunnut olla sylissä. Oli päästävä kävelemään. Niinpä puristin Islan kädestä kiinni ja hän reippaana tyttönä käveli ainakin kymmenen metriä tätä jyrkkää ylämäkeä, ennen kuin halusi taas syliin. Niin jatkettiin ylös asti. Kyllä me tytöt osataan vuori valloittaa! :)



Ylhäällä meitä odotti näin hienot näkymät!




Emme me toki olleet vielä perillä Filerimos-vuoren päällä, jossa meitä olisi odottanut Filerimos-luostari. Tässä kohtaa puolitoista tuntia oli jo kuitenkin tullut täyteen, ja Islan päiväuniaika odotti. Pysähdyimme eväsretkelle pienelle tasanteelle, ja toisen pysähdyksen teimme pienen kappelin luona, josta polkumme risteytyi serpentiiniselle autotielle. 





Ilmeisesti reittini ei ollut mitenkään erityisen suosittu patikointikohde (oli rattaita tai ei), sillä en nähnyt kuin yhden naisen kävelevän vastaan, ja autoilijatkin katselivat kaulat pitkällään meitä jalkaisin liikkeellä olevia kummajaisia. Auton lisäksi Filerimokselle vie myös bussi Rodoksen kaupungista, ja samalla bussilla mekin olisimme päässeet Filerimokselta takaisin Ialyssoksen kylään, jos olisimme päättäneet mennä ylös asti. En kuitenkaan tiennyt bussin aikatauluista, joten varmempi oli tulla juosten alas, vaikkakin puolivälistä rinnettä, varsinaista päämäärää saavuttamatta. Tämä tie oli juuri sen verran loivaa alamäkeä, että sitä oli helppo tulla alas hölkäten.





Aikaa meillä koko retkeen kului yhteensä kolme tuntia, matkaa taitoimme noin 10 kilometriä. Kaloreita paloi ainakin miljoonasatatuhatta. Reitti oli vaikeudesta huolimatta hieno ja näkymät palkitsivat raskaan aherruksen.

Suosittelisinko reittiä muille rattaiden kanssa liikkeellä oleville? En missään tapauksessa. Lähtisinkö samalle reitille itse uudelleen? En ikinä!

Pysy matkassa mukana:

24 kommenttia:

  1. Tässä tuli mieleen ihan El Yunguen sademetsäreissu keväältä, kun piti mennä leppoisalle polulle muksujen kanssa. No onneksi oli kaksi lopulta kantamassa mäkiä, niin meni rattaiden kanto helpommin. Luonnollisesti, kun sademetsässä oltiin, vettä tuli kaatamalla :-D Aivan huippureissu silti, eli hieman toisenlainen kokemus kuin teillä :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, vielä vettäkin kaatamalla :/ Paahtava kuumuus on ehkä kuitenkin parempi valinta. Tai tuolle meidän tielle ei olisi kaatosateella ollut mitään asiaa.
      Oli tuo meidänkin aamulenkki ihan loistava. Olisin jäänyt harmittelemaan, jos en olisi käynyt Filerimoksella, kun olimme niin lähellä.

      Poista
  2. Aika viitteellinen tuo tie ilmeisesti paikoitellen ... Me olemme kotimaassa muutaman kerran (jo) treenailleet Malminkartanon portaita ajatuksena sitten vähän myöhemmin Bhutanin Tiikerinpesän portaat, mutta jotkut kaverimme ovat kyllä mollanneet, että ei se auta, sillä Malminkartanon portaat ovat tasaiset ja hyväkuntoiset, Tiikerinpesään vievät eivät sitä ole ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tie oli kyllä käytännössä ihan poikki.
      Oi, olisipa ihanaa päästä kapuamaan Bhutanin Tiikerinpesän portaita! Vaikkei ne hyväkuntoiset siellä olekaan, niin ihan varmasti portaiden kapuamisharjoituksista on jotain hyötyä :)

      Poista
  3. Aikamoinen mimmi olet, että lähdit kärryjen kanssa matkaan! :) Upeita maisemia ja hyvän mielen saitte kuitenkin palkinnoksi. Minäkin olen pohtinut muutamaan kertaan lähteä kipuamaan vuorille ja ehkäpä tämän rohkaisemana teen sen seuraavalla kerralla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuoret jostain syystä näyttävät matalammilta kaukaa katsottuna :D Kyllä tuollaisilla reissuilla hyvä fiilis lopulta voittaa kaiken matkan varrella olevan tuskailun. Aina kannattaa lähteä :)

      Poista
  4. Joo, onnea vain, Google Maps! Tuollaisia tiet tuppaavat pahimmillaan olemaan myös Kaliforniassa. Vesi tekee ihmeitä teille, kun se tulee melkein pystysuoraan alas, mikä johtaakin siihen, että onneksi teidän reissunne aikana ei ruvennut satamaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, en taida toista kertaa hyödyntää Google Mapsia kävellen liikkuessa. Autolla ja julkisilla se on toiminut aina tosi hyvin, mutta selkeästi kävelytiet ei ole ihan hallussa :D
      No sano muuta! Jos olisi vielä alkanut tulla vettä kaatamalla niskaan, niin sitten olisi voinut kyllä hymy hyytyä.

      Poista
  5. Voi kestää mikä reitti varsinkin Rattaitten kanssa. En kyllä olisi mennyt. No toivottavasti maisemat palkitsivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maisemat todellakin palkitsivat. Minähän luulin meneväni oikeaa tietä. Nyt tiedän paremmin :D

      Poista
  6. Heh, voi onnea sulle pääsit sentään puoleen väliin vuorta! Minä haaveilin sinne menosta kun olimme Rodoksella, mutta ymmärsin jotenkin että vuorelle olisi paljon pidempi matka ja että jos bussista myöhästyy niin milläs sitten pois.
    Jälleen yksi syy mennä uudelleen Rodokselle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä asfalttitietä on paljon pidempi matka, kun se ei ole niin jyrkkä kun se kiemurtelee serpentiininä. Sitä kyllä suosittelisin menemään. Sitä oli ihan miellyttävä hölkötellä alas päin, mutta silloin kyllä kannattaa olla juoksuvermeet päällä. Muuten voisi tulla pitkä matka :)

      Poista
  7. Melkoinen reippailu! Tarttisit jotkut maastorattaat seuraavalle kerralle (vai tuleeko seuraavaa kertaa?)! 8D Hyvässä kunnossa saa olla, että jaksaa työntää rattaat vuorelle. Hieno suoritus! Aiotko siellä ihan huipulla käydä vielä ilman rattaita?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paitsi tajusin että ettehän te enää ole tuolla. Riittäähän noita vuoria valloitettavaksi - rattailla ja ilman. :-D

      Poista
    2. Juu, enää ei tosiaan olla paikalla, ja oltiin vain viikko reissussa, niin en olisi ehtinyt tehdä toista lenkkiä ilman rattaita. Meidän rattaat on kyllä lähes juoksurattaat, tai ainakin aktiiviseen menoon tarkoitetut, joten jos joku helpotti asiaa, niin rattaat ainakin rullaavat todella hyvin maastossa kuin maastossa. Onneksi äitiysloma ja pitkät vaunulenkit jättivät jälkensä, joten kuntokin on ihan ok tuollaisiin suorituksiin :) Tuollainen rääkki on kyllä rankkuudestaan huolimatta aika nautinnollista :)

      Poista
  8. Googlen ohjeet on kyllä välillä niin hupaisia :) Tosiaankin löytää itsensä jonkun takapihalta tai eteen tulee kolmen metrin aita. Olisi hauska tietää, miten ne noi reitit arpoo...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin on! Sitten kun kolmannen kerran kävelee harhaa Googlen ohjeiden takia, niin ei kyllä naurata. Ehkä Google katsoo satelliittikuvasta, että tässä saattaa olla tie, ja ohjaa sen perusteella porukan kokeilemaan onneaan.

      Poista
  9. Hahaha nyt on ollut kunnon suomalainen sisu mukana! :D Hienot on kyllä näkymät ja varmaan kuitenkin aikamoinen voittajafiilis jäi tuosta seikkailusta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, tuossa oli tosiaan oltava sisua. Jos ei pääse alas, on pakko mennä ylös :D Hetken kyllä mietin, että pitääkö soittaa mies hakemaan meidät, jos ei päästä ylös eikä alas :D
      Onneksi kuitenkin päästiin omin voimin, ja oli tosiaan hyvä fiilis, kun päästiin ihastelemaan maisemia ja rullailemaan vihdoin rennosti alaspäin :)

      Poista
  10. Huh, mikä koettelemus! Hyvä te! Vähemmän sisukkaat olisivat kääntyneet jo monta kertaa kotimatkalle. Hurja vauhtihan teillä on silti ollut kun kolmessa tunnissa painoitte mäkisessä ja vaikeassa kulkuisessa maastossa noin pitkän matkan. Puhumattakaan miten lämmin siellä on ollut! Vau, en tiedä olisko itsestä ollut tuohon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla tosiaan hiki virtasi - eikä pelkästään tuskanhiki :D Moni olisi varmaan jo sen mäen nähtyään kääntyneet. Onneksi me ei käännytty :) Matkaa nopeutti paljon se loiva serpentiinitie alaspäin. Sitä oli jo todella miellyttävä hölkötellä alaspäin.

      Poista
  11. Mitäpä ei äidit tekisi, että pääsevät vähän liikkumaan ja ulkoilemaan. Monen monta kukkulaa on myös tullut joskus kavuttua joko rattaiden kanssa tai lapsi kantorepussa tai -rinkassa. Hienot on ainakin maisemat. Meillä on täällä Kaliforniassa kesällä sama fiilis, että ulos on mentävä aamulla aikaisin jos mielii liikkua. Hyvän lenkin teit. Hyvä mama!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsen kanssa on tosiaan aika helppo urheilla, jos vain itse haluaa. Meiltä puuttuu tällä hetkellä kantoreppu ja/tai rinkka kokonaan. Edellinen rintareppu on jo ihan liian pieni, joten uusia ratkaisuja täytyisi keksiä, jotta pääsee taas luonnon keskelle muutenkin kuin rattailla tai etanavauhtia lapsen kävelytahtiin.

      Poista
  12. Mun edellinen kommentti ei tainnut tulla perille viime viikolla... Mutta on toi kyllä aika hankalaa, jos liikkuu rattaiden kanssa tai on muuten liikkumisongelmia, kun joka paikkaan nyt ei vaan pääse vaikka haluaisi. Pääsitte sentään aika korkealle asti. :)

    VastaaPoista

Pidän kommenteista ja kysymyksiinkin vastaan mielelläni!