keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Ciutadella de Menorcan kapeilla kujilla

Jos matkustat Menorcalle, vieraile Ciutadellan kaupungissa. Minä olin ensisijaisesti kiinnostunut vain Menorcan kuvankauniista rannoista, mutta mieheni halusi käydä myös saaren kaupungeissa. Onneksi halusi. Niin Ciutadella kuin saaren toisella laidalla sijaitseva Maókin olivat molemmat todella hienoja.



Päivämme Ciutadellassa kului hyvin syöden ja kaupungin rauhaisaa keskipäivän tunnelmaa fiilistellen. Näitä kapeita kujia olisi voinut kuljeskella ristiin rastiin loputtomiin. Aina löytyisi uusi pieni yksityiskohta, viihtyisä kahvila tai talojen takaa pilkistävä kirkontorni.






Ciutadella de Menorca on tunnettu kengistään, ja kenkäkauppoja näyttikin olevan joka kulman takana. Me emme kuitenkaan olleet shoppailumatkalla, ja kengät jäivät ostamatta. Islasta kuitenkin kehkeytyi tuolla oikea ikkunaostostelija. Hieman myöhemmin kesällä hän vasta innostui kengistä. Nyt häntä ei voisi enää Ciutadellaan viedäkään, jollei haluaisi viettää aikaansa kenkäkaupassa kenkiä sovitellen <3




Ciutadellan vanhan kaupungin kapeat ja koristeelliset kujat sekä pienet putiikit vaihtuivat merta lähesyttäessä turistikojuihin ja kauniiseen satamamaisemaan. Ihan kuin olisimme saapuneet täysin toiseen kaupunkiin.









Kunnes tie lähti nousuun ja vei meidät takaisin vanhan kaupungin uumeniin.



Pysy matkassa mukana:

8 kommenttia:

  1. Ompa kuitenkin verrattomasti samantyyppinen kuin Mallorcan Palma! Silti kuvissa jotenkin enemmän syvyyttä. Eikä näy kauheita turistilaumojakaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Minulle tuli Palmassa mieleen juurikin tuo Ciutadella de Menorca. Tuolla Ciutadellassa ei juuri ollut turisteja. Menorcan pääkaupunki Mao oli saaren kahdesta kaupungista se vilkkaampi ainakin tuolloin touko-kesäkuun vaihteessa.

      Poista
  2. Onpas ihanan näköinen kaupunki! Mulla onkin ensi viikolla vapaata ja rupesin heti katselemaan lauttalippuja täältä Mallorcalta tuonne. Näköjään ainakin Alcudiasta pääsee suoraan Ciutadellaan! Kiitos vinkistä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alcudiasta pääsee Menorcalle tosi nopeaan. Palman lautat kulkevat Menorcan Maoon, ja matka kestää ikuisuuden. Tosin se Mao oli myös tosi kiva kaupunki. Ehkä vielä tätä Ciutadellaa enemmän minun makuuni. Siitäkin tulossa postaus :)

      Poista
  3. Kuvauksellinen ja symppis paikka ilmeisestikin. Menorcalla on monet kasvot, ja olenkin varmaan tämän jo sanonut, mutta sinun postaustesi ansiosta kohdetta on alkanut katsomaan aivan uusin silmin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin oli! Menorca on ihan käsittämätön, kun se on niin pieni, mutta silti sieltä löytyy kaksi toisistaan täysin erilaista kaupunkia, niitä upeita rantapoukamia, niistä täysin erilainen luonnonpuisto saaren pohjoisosassa (josta kirjoittelin tänään blogiin), ja sitten vielä sisämaa jne. Menorcalla on todella monet kasvot - uskomattoman monet!

      Poista
  4. Voi miten kaunis paikka, rakastan kapeita katuja ja myös tuollaisia kivitaloja. Piti oikein googlettaa missä paikka sijaitsee. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä tullut mieleen, että Menorca on vielä niin tuntematon, ettei se itsessään kerro, missä saari on. Aina sitä sokaistuu, kun on paikassa itse käynyt. Usein sitä itsekin täytyy googletella niitä paikkoja, joissa ei ole käynyt.
      Tuo oli todella kaunis kaupunki.

      Poista

Pidän kommenteista ja kysymyksiinkin vastaan mielelläni!