keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Bulgaria lasten kanssa

Bulgaria oli jo kymmenes maa, jossa olimme nyt vuoden ja neljän kuukauden ikäisen lapsemme kanssa. Bulgariassa olimme elokuun ensimmäisen viikon, Tjäreborgin valmismatkalla. Lasten kanssa matkustettaessa valmismatka on aina helppo vaihtoehto, ja suomenkielistä apua on tarjolla, jos ongelmia tulee vastaan.

Parasta Bulgariaan matkustettaessa lasten kanssa on se, että sinne on vain noin kahden ja puolen tunnin lentomatka. Lentomatkaan valmistautuminen on helppoa, eikä tarvitse keksiä viihdytystä lapsille juuri ruokailua enempää. Thomas Cookin lomalennolla menomatkalla pyöri Hevisaurus, jota katsellessa myös 5- ja 7-vuotiaiden poikien lentomatka kului hujauksessa. Tjäreborgin lomalennolla myös sylilapselle tarjoiltiin ruoka. Aika hieno ele! Ruokapussi sisälsi Muksu-purkkiruoan, banaanin, rusinoita ja Piltti-hedelmäsoseen. Sentään paluumatkalla hedelmäsose oli sokeroimaton mango. Menomatkalla hedelmäsose pääsi aikuisten suihin ollessa sokeroitu, joita harva antaa näin pienille lapsille. Tai en minä ainakaan :) Rusinatkin tarjoiltiin isommille lapsille.



Vaikka matkassa oli meidän tuolloin 1 v 3 kk ikäisen Islan lisäksi siskoni ja hänen 5- ja 7-vuotiaat poikansa, nämä huomiot ovat enemmän pikkulasten näkökulmasta. Siitä, miten Bulgarian Albena toimi ylipäätään lasten kanssa matkustettaessa, voi lukea aiemmista postauksistani:
- Lasten unelmalomakohde Bulgarian Albena
- Neljän tähden Hotelli Flamingo Bulgarian Albenassa
 

Tässä vinkkini matkalta Bulgarian Albenaan:

Vaipat
Bulgariassa vaipat olivat ihan törkeän kalliita. Albenan marketeissa Pampersin neloskoon teippivaippat maksoivat kappalehinnaltaan 50 senttiä. Albenan naapurikylässä Kranevossa vaippoja olisi saanut tästä puoleen hintaan (mikä sekin on mielestäni ihan liikaa), mutta vaippapaketin koko oli joku jättimaksi, eikä muutaman vaipan tarpeessa tällaista jättisäkkiä olisi ollut järkeä ostaa. Albenassa sentään joka marketissa oli myynnissä vaippoja, kun taas Kranevosta löysin vaippoja vain ja ainoastaan yhdestä supermarketista. Ovatkohan bulgarialaiset kenties kestovaippojen käyttäjiä, kun paikallisille suunnatuissa marketeissa ei myydä vaippoja?



Lastenruuat
Purkkiruokien helppouden vuoksi Isla sai lounaiksi vielä Bulgariassakin purkkiruokia, illallisen keräsin hänelle hotellin kattavasta illallisbuffasta. Minulla oli varmuuden vuoksi koko viikon purkkiruoat mukana, mutta Albenan valikoiman nähtyäni en olisi ottanut mukaani vararuokien lisäksi mitään. He möivät juuri niitä merkkejä, joita me kotonakin käytämme. Hippin valikoimista oli tarjolla todella montaa laatua niin ruuissa kuin hedelmäsosepusseissakin.




Muksun kaurapuurojauheen toin myös Suomesta mukana. Saman merkin bulgarialainen versio oli myös hyvin edustettuna Albenan kauppojen hyllyillä. Joskin uskon enemmän kauran voimaan. Nämä bulgarialaiset versiot taisivat olla pääosin riisipohjaisia.




Matkasyöttötuoli
En muista matkasyöttötuolin olleen kertaakaan Bulgarian matkalla käytössä. Meillä oli Tjäreborgilta varattuna matkalle vauvapaketti, joka sisälsi matkasängyn ja matkarattaiden lisäksi syöttötuolin hotellihuoneeseen. Illallisetkin söimme hotellin ravintolassa, jossa syöttötuoleja oli paljon tarjolla. Jos olisimme syöneet enemmän eri ravintoloissa, uskoisin matkasyöttötuolille tulevan Bulgariassa käyttöä. Me saimme kätevästi mukana kulkevan, pieneen tilaan mahtuvan matkasyötötuolin matkamuksu.com:lta.

Ilmastointi
Ilman ilmastointia en majoittuisi kesäisessä Bulgariassa. Voi, miten ihanaa oli tulla hikisenä auringosta hieman viileään huoneeseen. Etenkin pienten lasten kanssa, jotka posket punaisina olivat läkähtyä kuumuudesta. Öisin en pitänyt huoneen ilmastointia päällä, sillä ulkoilma viileni lähemmäs kahtakymmentä astetta, ja illalla viilennetty huone pysyi miellyttävänä siihen saakka, kunnes ulkoilma ei enää lämmittänyt huonetta.



Kantoreppu
Bulgarian Albenassa, Kranevossa ja Varnassa rattaiden kanssa liikkuminen oli erittäin helppoa. Kantoreppu pääsi käyttöön Albenassa, kun lähdimme Islan kanssa tutkimaan, minne hotellimme takaa lähtevä portaikko vie. Kolmenkympin helteessä sainkin ihan hyvän hikijumpan, kun pakersimme useita porrassettejä toteamaan portaiden olevan yhdyskäytäviä muilta hotelleilta Albenan keskustaan.

Albenan rannalla oli matkarattaiden mentävä reitti, mutta vain puolet hiekkarannan pituudesta. Me kannoimme rattaat eturivin aurinkotuoleille asti, mutta ilman näin monia apukäsiä matkassa kantoreppu olisi voinut olla helpompi vaihtoehto.

Lentokentällä toki kantoreppu oli käytännöllinen myös tällä reissulla.

Auringolta suojaavat asut
Rantaloman ehdottomuuksiin kuuluu hyvin auringolta suojaavat asut. En voi liikaa kehua meidän pientä 1-vuotiasta viime joulukuisesta Thaimaan lomasta saakka palvellutta Rip Curlin pitkähihaista ja lippahupullista uima-asua. Aurinkorasvaa tarvitsee Islalle lisätä vain jalkoihin ja naamaan. Lippa suojaa auringon häikäisyltä, kun aurinkolaseja neiti ei suostu pitämään päässä. Huppua hän ei heitä pois, vaikka kaikki aurinkohatut saavat kunnon kyydit.



Ekoaurinkorasvat
Aurinkorasvoista kannattaa ehdottomasti suosia ekoversioita. Omana suosikkinani on tällä hetkellä mm. Ruohonjuuressa myytävä Acorelle (SPF 50), joka levittyy hyvin ja on erittäin vedekestävä. Se jää ensin vaaleana iholle, jolloin sen näkee, mihin kohtaa lapselle on jo laitettu aurinkorasvaa, mutta levittyy lopulta näkymättömäksi. Itselläni käytän Acorellen ohella iherb.com:sta saatavaa Kiss My Face (SPF 30) -ekoaurinkorasvaa. Se on Acorellea kevyempi koostumukseltaan, joten käytän sitä sellaisissa kohdissa, jotka ovat pieniä uintireissuja lukuunottamatta vaatteilla tai varjolla suojattuna auringolta.

Hyttyskarkotteet
Jos olisimme olleet ulkona yhtään iltakahdeksaa pidempään, olisin käyttänyt hyttyskarkotteita. Auringon laskettua ja vielä aamuvarhaisellakin Albenassa oli pieniä mäkäräisiä, jotka salakavalasti kävivät puremassa ihoa. Päivän kunnolla valjettua mäkäräiset hävisivät, eikä niitä näkynyt ennen iltaa.


Yleisesti vauvan kanssa matkustamisesta lämpimään kohteeseen voi lukea aiemmasta postauksestani Thaimaahan vauvan kanssa - ota nämä huomioon ennen matkaa. Vaikka kaikki vinkit eivät olekaan verrannollisia Thaimaan ja Bulgarian välillä, on postauksessa paljon hyödyllistä ihan jokaiselle etelänmatkalle pienten lasten kanssa.



Unohdinko jotain oleellista? Haluatko kysyä vielä lisää vinkkejä? Kommenttikenttä on avoinna niin lisävinkeille kuin kysymyksillekin.


Pysy matkassa mukana:

4 kommenttia:

  1. Kuulostaa siltä, että vaippoja lukuunottamatta Bulgaria oli hyvä kohde. Kun itse olin palttiarallaa kuusivuotias, matkustin naapurimaassa Romaniassa. Olin kuulemma sanonut aina ihmisille, "en ymmärrä, en ymmärrä, en ymmärrä" kun nämä puhuivat minulle outoja kieliä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bulgaria oli oikein hyvä kohde lasten kanssa - tosiaan niitä vaippoja lukuunottamatta. Onneksi niitä kuitenkin saimme.
      Heh :) Ehkä sinulle puhuvat ymmärsivät, ettei kannata jatkaa :D

      Poista
  2. Minä tein aikoinaan ensimmäisen ulkomaanmatkani (jos Tukholmaa ei lasketa mukaan) juuri Bulgariaan. Vuosi oli 1989 ja kohde oli Albenan naapuri Kultahietikko (Zlatni Piasaci tai jotain sinnepäin). Palasimme sinne vielä seuraavanakin vuonna, jolloin jouduimme toteamaan, että ajat olivat muuttumassa. Kaupat ammottivat tyhjyyttään, joten ostettavaa ei ollut, vaikka rahaa olisikin. Erityisen lämpimästi muistan taksikyydit, joita kymmenvuotias minä ja vuotta nuorempi serkkuni teimme ihan omin päin. Usein emme vielä suostuneet maksamaan kuljettajalle hänen pyytämäänsä summaa, vaan annoimme vähemmän ja lähdimme äkkiä pois. Ei ehkä toimisi enää tänä päivänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohhoh! 10-vuotiaana omin päin taksin kyydillä ja vielä Bulgariassa :o Kuulostaa hurjalta. Maksupolitiikka ei tosiaan kai enää toimisi - vaikka pari suomalaista 10-vuotiasta varmaan voisikin sulattaa taksikuskien sydämet niin, että hinnasta antaisivatkin alennusta.

      Poista

Pidän kommenteista ja kysymyksiinkin vastaan mielelläni!