Slider

Paljussa keskiyön auringossa

lauantai 30. heinäkuuta 2016

Kesä alkaa olla lopuillaan. Tiesitkö nimittäin, että jo Suomen aivan pohjoisimmassakin kylässä, Nuorgamissa, aurinko laskee yöttömien öiden jälkeen. Perjantaina aurinko laski klo 0:47 ensimmäistä kertaa sitten toukokuun puolenvälin. Keski-Suomesta käsin ajateltuna aika hurjaa. Täällähän on ollut pimeitä öitä jo pitkään.

Me olimme Nuorgamissa parhaimpaan yöttömän yön aikaan juuri ennen juhannusta. En ollutkaan nähnyt keskiyön aurinkoa sitten lapsuuden. Vaikka Helsinkiin verrattuna jo Keski-Suomessa vierailu kesäaikaan tuntuu valtavan valoisalta, on täysi auringonpaiste Lapin yössä kyllä jotain aivan uskomatonta. Yhtenä reissuyönä luulin, että on jo aamu, kun aurinko jo heijasti asuntoauton verhojen välistä ja ulkoa kuului ääniä. Ei ollut aamu. Kello oli kolme aamuyöstä. Peitto korville ja unta jatkamaan.

Inarijoki iltamyöhällä.


Meidän Lapin reissumme päämäärä oli juurikin tuo Suomen pohjoisin kylä, Nuorgam. Siellä meitä odotti yöttömän yön lisäksi ystävämme Alma Arktikan väki. Perhe, joka varmistaa, että jokainen Lapin vierailija saa käynnistään kaiken mahdollisen irti - kalastamalla, pyöräilemällä, vaeltamalla, melomalla, mökkeilemällä. Tässä vasta listaa kesäajan aktiviteeteista, talvi on sitten asia erikseen ja antaa täysin uudet mahdollisuudet aktiviteeteihin. Niistä voi lukea lisää Pää pilvissä -blogista tästä linkistä, tai Alma Akrtikan sivuilta.

Vierailumme alkajaisiksi meidät vietiin Karetörmän mökille. Tiesin, että mökki sijaitsee aivan Tenojoen varrella, mutta en ollut osannut ajatella, että suoraan mökiltä olisi näin hienot maisemat. Mökki sijaitsee Suomen puolella. Vastarannalla onkin jo Norja.



Palju oli jo lämmitetty valmiiksi, joten meidän ei tarvinnut kuin vaihtaa uikkarit päälle ja pulahtaa lämpimään kylpyyn. Myös lapset olivat aivan innoissaan paljusta, ja polskivat ja loiskivat into piukeina vettä ympäriinsä. Näin aikuisen näkökulmasta en voisi parempaa paikkaa paljulle kuvitella. Tuossa maisemassa kelpasi polskutella.



Itse mökistä kannattaa kurkata kuvia Alma Arktikan sivuilta tästä linkistä. Se on tosi hieno! Meidän majoituksena toimi asuntoauto, emmekä kaivanneet yöpaikkaa. Eipä silti, mökkiin oli tulossa vuokralaiset heti seuraavana päivänä ja ainakin kesäaikaan mökki näyttäisi varauskalenterin mukaan olevan kovin suosittu.

Iltapalaksi meille loimutettiin lohta terassin puugrillissä. NAM! Juuri tällainen yöttömän yön Lapissa kuuluukin olla.







Meidän matkamme Nuorgamissa ei suinkaan ollut tässä. Teimme päiväretken myös Jäämeren rannalle ja kävimme patikoimassa Kaldoaivin erämaassa. Niistä lisää myöhemmin.

Pysy matkassa mukana:
Facebook // Instagram

PS. Jos toivot vinkkejä lohen loimuttamiseen, seuraa Alma Arktikan blogia. Kuulin huhua, että sinne olisi tulossa ohje lohen loimuttamiseen. Se näytti helpolta, mutta taidan odottaa ohjeen, ennen kuin lähden kokeilemaan sitä itse :) Blogi löytyy osoitteesta www.almaarktika.fi/blogi

36 kommenttia:

  1. no kyllä tuossa on ollut Lapin taikaa ihan koko rahalla <3

    VastaaPoista
  2. Lappi <3. Minä olen Lapintyttö, tosin eteläisemmästä Lapista, mutta myös ihan pohjoisessa on tullut käytyä. Haluaisin näyttää näille espanjalaistuneille lapsilleni ihan pohjoisinta Lappia, siellä kun on sukujuuriakin, mutta kun ne sääsket...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän reissu sattui kyllä hyvään aikaan, kun sääsket alkoivat olla pahimmilleen verenhimoisia vasta silloin, kun me olimme jo lähdössä pois. Alkuviikko saatiin ulkoilla melko rauhassa. Sen takia me itseasiassa koko ajankohta valittiinkin, kun haluttiin ehtiä Nuorgamiin ennen sääskiä :D

      Poista
  3. Vierailimme mieheni kanssa asuntovaunun kanssa Nuorgamissa kahdeksankytluvun lopulla ja tämän kirjoituksen myötä kaipuu tuonne seudulle palasi jostain mieleni sopukoista. Löytyyköhän alueelta vielä suojaisia "oman luvan karavaanaripaikkoja"?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa mukava kuulla, että kirjoituksessani tulee esille tuo Lapin ihana tunnelma!
      Nuorgamin seutu on kyllä todella harvaan asuttua, joten voisin kuvitella sieltä edelleen löytyvän hyvin paikkoja, joissa voi viettää yönsä asuntoautossa/-vaunussa.

      Poista
  4. Oon joskus haaveillut Nuorgamin reissusta. Ja yleisestikin matkasta Lappiin, viime kerrasta on aikaa yli 10 vuotta, ja silloinkin tultiin Norjan puolelta Kilpisjärvelle, eikä paljoa pysähdelty missään. Ihanat on maisemat, ja palju kruunaa koko homman :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapissa tulee kyllä käytyä ihan liian harvoin, ainakin kesäaikaan.
      Tuo palju oli kyllä ihana, ja niin täydellisellä paikalla <3

      Poista
  5. Noin pohjoiseen pitäisi kyllä joskus päästä, missä aurinko oikeasti paistaa läpi yön. Kyllähän sitä Keski-Suomessakin tosiaankin valoisaa on, mutta oikeaa öistä auringonpaistetta on vaikea kuvitella! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Öinen auringonpaiste on kyllä tosi hämäävää. Kyllä se aurinko vaan kummasti antaa energiaa, kun kolmelta olin jo niin valmis nousemaan ja aloittamaan päivän :)

      Poista
  6. Hanneli / duunireissaaja2. elokuuta 2016 klo 19.24

    Mä olen kerran käynyt Lapissa, ja jostain syystä en niin vaikuttunut. Vasta Norjan puolella maisema alkoi näyttää riittävän upealta. Ehkä pitäisi käydä katsomassa uudelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se Norjan vuonomaisema kyllä aikamoisen upeaa - täytyy myöntää. Mutta minä kyllä pidin tuosta Lapin maisemasta myös. Jotenkin niin karun kaunista.

      Poista
  7. Kuulostaa kyllä aika täydelliseltä Lappi-päivältä (ja yöltä). Tälainen pitäisi lähteäitsekin joskus kokemaan. Lappi on jotenkin jäänyt minulta täysin paitsioon. Olen käynyt siellä oikeastaan vain kerran kersana laskettelemassa. Joskus vielä…. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen! Minä olen käynyt paljonkin Lapissa talviaikaan, mutta kesäreissuja olen sinne viimeksi tehnyt lapsena, ja nekin aina matkalla Norjan puolelle. Jo oli minullakin aika :)

      Poista
  8. EIKÄ EI KESÄ OLE VIELÄ OHI! En suostu siihen. Ilmoista viis, paljussa kelpaa Suomessa oleilla ja varsinkin nuo mökit, missä se on tarjolla on kyllä luksusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole ei :)! Mutta loppupuolella se valitettavasti jo on. Ainakin meidän näkökulmasta. Olemme viettäneet kesää tänä vuonna maaliskuusta asti, ja syyskuussa on sitten jo palattava töihin. Huokaus. Valitettavasti vähemmän kesää jäljellä kuin mitä sitä on takana :(

      Palju on kyllä niin osuva Suomen kesään. Meillä kyllä sattui ihan kesäiset säätkin, mutta niin hellettä ei ollut, etteikö palju olisi kelvannut :)

      Poista
  9. Vitsi miten upea mökki! Ja paljusta varsinkin olen kade, en ole vielä tähän päivään mennessä päässyt testaamaan paljua millään mökillä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin ihan mieletön tuo mökki! Paljuilu on ihan mahtavaa. Kannattaa ehdottomasti hankkiutua paljumökille. Pimeisiin syysiltoihin se sopii aika ihanasti myös :)

      Poista
  10. Ystäväni on herättänyt minussa tänä kesänä Lappikuumeen ja nämä kuvat ja tunnelmat eivät ainakaan saaneet sitä laantumaan. Ihanan näköinen mökki ja palju!

    Rakastan valoa (ja olen siitä onnekas, etteivät valoisat yöt vie yöuniani) ja olenkin joskus ajatellut, että sitten kun olen Iso ja Rikas, vietän talvet etelän auringon alla ja kesäksi menen Lappiin. :D Siinä saisi kaamosväsymykset unohtaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakaan ei onneksi valo haittaa unta. Kuulostaisi kyllä aika mielettömältä suunnitelmalta tuo aurinko ympäri vuoden :)

      Poista
  11. Me kiertelimme äsken Pohjois-Norjaa (Lofootteja) ja samaa lähes yöttömän yön tunnelmaa sielläkin oli vielä. Ei tosin osunut noin upeaa majoitusta kohdalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyykin pysyä kuulolla tuossa teidän Lofoottien matkakirjoituksissa. Norjaan pitäisi lähteä itsekin pidemmäksi kuin yhdeksi päiväksi, kuten tällä Nuorgamin reissulla teimme.

      Poista
  12. Ihana Lappi! Viime vuoden pyörämatka täältä Helsingistä päättyi juuri samoihin maisemiin. Oltiin viimeinen yö mökissä juurikin tuossa Tenojoen rannassa. Paikka on kyllä mahtava joten nopeasti tahdonkin sinne takaisin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei vitsit, pyörällä Helsingistä Lappiin! Vautsi! Meille sopi paremmin tuo asuntoautoilu tuon 1-vuotiaan kanssa, ja voi olla, että itsellenikin tuollainen matka pyöräillen olisi vähän liikaa :)

      Poista
  13. Tuo valonmäärä Pohjoisessa kesäisin on kyllä aina vaan hämmentävää. Pitäisi joskus varmaan käydä se itse toteamassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen! Jos normaalisti lomalla ei tiedä, mikä päivä on, niin tuolla ei tiennyt, onko päivä vai yö :D

      Poista
  14. Oi mikä paikka! Täytyy ehdottomasti pitää mielessä, tuonne olisi kiva viedä aussimies Suomen yötöntä yötä ihmettelemään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä! Tuo on ehdottomasti juuri se paikka, minne aussimies kuuluisi viedä :)

      Poista
  15. Kyllä tulee ihan Suomeen ikävä kun saa lukea näitä ihania postauksia Suomen kesästä. Kesä Suomessa on vaan niin parasta. Mukavan näköinen paikka ja etenkin palju!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomen kesässä on vain se huono puoli, että se on niin hirveän lyhyt. Tosin nyt kun mekin olemme päässeet viettämään pidemmän kesän, kun aloitimme sen jo maaliskuussa, niin odotan tavallaan jo innolla pimeää syksyä ja toivon mukaan lumista talvea.

      Poista
  16. Itseä ei kyllä paljut (ja kylpylät) nappaa yhtään, mutta tuolla voisin kyllä noissa maisemissa nauttia paljussa parit oluet :-D Itse asiassa kyseinen paikka on itsellä suunnitelmissa, sillä Reetta mun vanha työkaveri :-) Siksi seurailen mielenkiinnolla Alma Arktikan tarinoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä kyllä pidän paljuista, ja joskus saatan innostua kylpylästäkin, mutta tuo palju tosiaan oli ihan ykkönen!

      Mieheni harrastaa leijasurffausta, ja sitä kautta tunnemme Reetan. En tiedä, olisiko meidän tullut lähdettyä tuonne ilman Alma Arktikaa.

      Poista
  17. Mä taidan olla outolintu ku rakastan kaamosta ja pimeitä öitä revontulineen. Käsivarressa on joskus tullut asuttua mutta itäpuoli Lapista vielä kiertämättä. Pitäisköhän kokeilla tuota yötöntä yötäkin joskus eikä vaan aina marras-tammikuun välillä matkustelua pohjoiseen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaamos on kyllä ihanaa Lapissa, kun on paljon lunta, ja yleisfiilis valoisampi kuin Helsingin pimeässä loskasäässä. Minä olen taas outolintu sen puolesta, että en ole koskaan nähnyt revontulia. Selkeästi olen ollut aina väärässä paikassa, kun niitä täällä Etelä-Suomessakin vähän väliä on näkynyt (kuulemma:)

      Yötöntä yötä suosittelen kyllä. Todella hämmentävää :)

      Poista

Pidän kommenteista ja kysymyksiinkin vastaan mielelläni!

Lue myös tämä

Vuoden 2024 matkasuunnitelmat ja -unelmat

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan