Slider

Miksi Mallorcalle nauretaan?

sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

En ole oikein koskaan halunnut Mallorcalle. Miksi? No ne ennakkoluulot. Ennakkoluulot siitä, että saari on täysin brittituristien valtaama bilesaari, jossa koko saarta ympäröivät turistikojut notkuen väärennettyjä Gucceja ja Vuittoneita - ja niitä sikamaisesti bilettäviä brittituristeja.

No, on Mallorcalla niitäkin. Sekaan siis vaan, jos biletysloma kiinnostaa. Tänä kesänä kuitenkin opin, että Mallorca on paljon paljon enemmän. Siis oikeasti todella paljon enemmän. Ja voi miten kaunis Mallorca onkaan. Mielikuvani Mallorcasta ei ennen matkaamme ollut kenties mitään näistä:

1. Kuvankauniit rannat ja kirkkaat snorklausvedet






2. Pienet kylät kapeine kujineen ja ihanine ravintoloineen






3. Jylhät kalliot = upeat maisemat





4. Söötit satamakylät rennolla tunnelmalla höystettynä



Mallorcalta on myös helppo saarihypellä sen naapurisaarille Menorcalle ja Ibizalle, tai vaikka Formenteralle asti.

Me olimme Mallorcalla touko-kesäkuun vaihteessa ensin viikon. Sitten kävimme lautalla Menorcalla, jossa olimme myös viikon. Menorcalta palasimme Mallorcalle vielä yhdeksi viikoksi. Olen kyllä ihan super innoissani molemmista saarista. Ystäväni kysyi, kumpi oli hienompi. Vastaus on vaikea. Menorca on heittämällä kauniimpi - ehkä koko Euroopan kaunein. Mutta se on myös paljon pienempi, enkä itse viihtyisi siellä kenties viikkoa kauempaa yhdellä kerralla. Mallorca ei maisemiltaan vedä vertoja Menorcalle, vaikka onkin todella kaunis. Mallorcalta kuitenkin löytyy paljon enemmän nähtävää - onhan se paljon isompi saari. Molempi siis parempi.

Kolmessa viikossa ehdimme paljon. Niin paljon, että blogissa tulee olemaan juttua sekä Mallorcasta että Menorcasta viikoiksi eteenpäin.

Mallorcalle nauraminen on siis peruja jostain parin vuosikymmenen takaa, kun etelänlomailu tarkoitti pääsääntöisesti uima-altaalla ja rannalla makoilua turistikeskittymissä. Matkailu, myös Mallorcalla, voi olla onneksi paljon muuta.

Mallorcalle ei siis kannata enää nauraa. Se on hieno!

Pysy matkassa mukana:

31 kommenttia:

  1. Lähden Mallorcalle hati kun löydän sinne edulliset lennot. Uskot, että nämä naureskelijat ovat useinkin niitä wannabe-matkailijoita, joiden omat kokemukset keskittyvät sitten kuitenkin Tallinnaan ja Thaimaaseen.

    En hyljeksi mitään matkakohdetta sen maineen takia. Tapanani on itse mennä paikalle ja ottaa selvää ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh :D Varmasti ihan totta.

      Me yritettiin metsästää edullisia lentoja, mutta lopulta tehtiin päätös matkasta liian myöhään ja lennot maksoivat yli 200 euroa per pää. Paljon edullisemmallakin sinne pääsee. Sentään oli suorat lennot :)

      Poista
  2. Mä olen käynyt Mallorcalla kahdesti, enkä kyllä usko että enää lähden kolmatta kertaa. Ihan kiva paikka, mutta ei ehkä ihan kuitenkaan mun tyylinen. Jälkimmäisellä keikalla oli kyllä kiva käydä kiipeilemässä hienoissa maisemissa jne., mutta ehkä oman osansa viehätyksestä vei meidät kolmeksi päiväksi sänkyyn kaatanut ruokamyrkytys.... :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auts. Ruokamyrkytys ei koskaan kyllä jätä hyvää kuvaa matkasta.
      Minä kyllä pidin tosi paljon, kun Mallorca oli niin tosi monipuolinen! Mutta en silti usko, että ihan heti tulee lähdettyä uudelleen. Maailmahan on täynnä hienoja paikkoja!

      Poista
  3. Hyvältä tosiaan näyttää! Kieltämättä Mallorcalla on melkoinen turistirysän maine, mutta olen kuullut siitä myös paljon hyvää. Menorcan upeat maisemat kiinnostaa sen verran, että voisin hyvin lähteä joskus katsastamaan nämä molemmat paikat. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mallorcalla on paljon turistirysää, mutta todellakin paljon muutakin. Se Menorca oli tosiaan ihan uskomattoman kaunis. Suosittelen!

      Poista
  4. Voi, Mallorcalle ei saisi missään nimessä nauraa! Aivan mahtava saari! Ja erityinen minulle, sillä vietin siellä ensimmäisen opaskesäni vuonna 2009. Siitä lähtien olenkin halunnut sinne palata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei todella! Mallorca sopii vähän vaativampaakin makuun. Voin hyvin kuvitella, että ensimmäinen kohde jää takuulla mieleen.

      Poista
  5. Tosi harmi, että näin kauniit saaret ovat saaneet niin turistimaiset maineet :( Voisin hyvinkin lähteä tuonne tutkimaan ja toteamaan minkälaista siellä oikeasti on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä! Sieltä löytyy kyllä yhtä jos toista tutkittavaksi :)

      Poista
  6. Nää on just niitä mestoja, joissa kun lähtee vähän turistialueiden ulkopuolelle, löytää vaikka mitä helmiä. Mullakin oli joskus kaikennäköisiä ennakkoluuloja, mutta melkeinpä mikä tahansa kohde on muutakin kuin ne perus-turistirysät. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä! Jos jää turistialueelle, paikalla ei sinänsä ole väliä, kun samanlaista on niin monessa eri maassa. Kannattaa siis ehdottomasti käydä näiden alueiden ulkopuolella.

      Poista
  7. No mä oon just se, jota kaikenmaailman mallorcat epäilyttää. Mutta etenkin kaksi ensimmäistä kuvaa näyttivät niin ihanilta, että kyllä Mallorca meni nyt mahdollisten kohteiden listalle! :o Mielettömän näköistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noita pieniä kuvankauniita rantoja oli Mallorcan itärannikko täynnä! Siinä menisi varmasti viikko jos toinenkin, jos haluaisi kiertää ne kaikki. Tosin saari on kuitenkin sen verran pieni, että siellä kiertely on tosi palkitsevaa, kun paikasta toiseen pääsee autolla kuitenkin melko nopeasti.

      Poista
  8. Mallorcalle naureskelijat taitavat olla vähän ajastaan jäljessä. Saari on määrätietoisesti kehittänyt matkailumainettaan paremmaksi jo vuosi(kymmeni)ä mm. vaatimalla, että uudet hotellit ovat vähintään tietyn tasoisia. Me vietimme siellä juhannuksen toissa vuonna, osaksi Palmassa osaksi Playa de Murolla + autoretkeillen saarella ja pidimme siitä todella. Luultavasti jopa palaamme sinne vielä - ja se on paljon sanottu maabongareilta, jotka äärimmäisen harvoin palaavat uudelleen jonnekin, sillä paikkojahan maailmassa riittää!
    Tässä meidän juttujamme saarelta, jos sattuisi kiinnostamaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osa Mallorcalle naurajista voi olla käynyt vain Palmanova-Magaluf -seudulla. Me vietettiin osa ajasta Palmanovassa (mies halusi käydä verestämässä muistoja 30-vuoden takaa), ja naurua sai kyllä pidellä useammankin kerran :D
      Tuo todella on paljon teiltä sanottu! Saari on siis todellakin hieno :)
      Täytyykin käydä lukaisemassa noita teidän juttuja.

      Poista
  9. On ihania maisemia! Joskus nämä maineet ovat aiheetta ansaittuja, joskus ihan aiheesta - eipä sitä koskaan tiedä, ennen kuin itse siellä kohteessa käy asian toteamassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on. Osa kohteista on todellakin ei niin imartelevan maineensa veroisia :D Mutta jotkut niistäkin lomakohteista nauttivat.
      Paras tapa tosiaan on käydä itse toteamassa, pitääkö vai eikö pidä.

      Poista
  10. Mun kommentti ei ole näköjään tullut tänne, joten yritän vielä kerran uudelleen. Mielläni tuollaisiin maisemiin matkustaisin. Ja Formentera kiinnostaisi erityisesti. Kyllähän sitä aina löytää spotteja, jotka ovat turistirysien ulkopuolella, jos muut ihmiset häiritsevät. Minäkin varmati matkustelen muiden mielestä maissa, jotka ovat liian turistisoituneita, mutta samapa tuo, mitä muut ajattelevat :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun kommentoit uudellen. Tämä Blogger on kyllä tosi tylsä, kun hävittää kommentteja.

      Minuakin olisi kiinnostanut myös Formentera, mutta koska jätimme Ibizan väliin, jäi meiltä myös Formentera. Mallorcaltakin sinne pääsee, mutta venematka olisi päiväretkelle ollut ihan liian pitkä ainakin 1-vuotiastamme ajatellen. Koko päivä pienessä veneessä paikoillaan istuminen ei ole hänen lempipuuhaansa :D

      Pääasiahan se on, että matka on sellainen, mistä itse nauttii. Minua ei muut turistit haittaa vasta kuin silloin, kun paikka alkaa näyttää samalta, kuin mitä kaikkialla muuallakin. Aina kun on kiva nähdä ja kokea jotain uutta.

      Poista
  11. Mulla ei oikeastaan ole mitään mielikuvaa Mallorcasta, ei puolesta eikä vastaan. Onhan Mallorca hienon näköinen, munhun ei vaan yleisesti oikein iske etelän rantakohteet. Vaikka onhan niillä usein muutakin tekemistä kuin rannalla makoilu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla oli nimenomaan se yltiöpäisen turistoitunut mielikuva, jonka kyllä tiesin olevan väärä. Silti se mielikuva oli jossain takaraivossa, kun en itse Mallorcalle koskaan suunnitellut matkaa.
      Mallorcalla on todella paljon muutakin kuin rannalla makoilemista. Me olimme siellä kaksi viikkoa, emmekä maanneet rannalla yhtään päivää. Silti meiltä jäi vaikka mitä näkemättä, ja ilman lasta aktiviteettien määrä olisi ollut hurjan paljon laajempi.

      Poista
  12. Kyllä tuo jonkinlaista renesanssia käy parhaillaan läpi - sen verran paljon sinne ovat viime aikoina reissanneet omastakin tuttavapiiristä sellaiset, joiden ei ikimaailmassa olisi kuvitellut tuota paikkaa edes harkitsevan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mallorca ei ole enää se Mallorca, joka on vielä pari vuosikymmentä sitten tiedetty :)

      Poista
  13. Mallorca on omien kokemusten mukaan varsin kiva, lähtisin koska tahansa uudestaan. Paljon näkemistä ja tekemistä, bonuksena saaren korkeuserot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä jäi paljon vielä näkemättä, joten minäkin voisin kyllä kuvitella tuonne uudelleen palaavani. Plussaa on myös se, että Mallorca on niin lähellä Suomesta käsin.

      Poista
  14. Oon kuullut just sitä, että se on aktiivimatkailijalle oiva kohde. Sukellusmahikset hyvät, tosin vedet hieman viileähköjä ainakin tropiikkiin tottuneelle. Ruoka- ja maisemakuvat näyttivät ihanilta! Mutta se on totta, että Mallorcalla on ihan turhaa sellainen räkäisen suomituristin maine. Eiköhän aleta porukalla oikomaan sitä käsitystä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vedet oli tosiaan ainakin toukokuussa viileät. Itse en käynyt meressä kertaakaan uimassa. Snorklausretkikin meiltä jäi välistä, kun 1-vuotiaan kanssa se on vähän haasteellista.
      Minä ainakin kannan oman korteni kekoon Mallorcan maineen oikomisessa tässä lähiviikkoina. Hehkutuspostauksia tulossa :)

      Poista
  15. Mallorcalla en ole käynyt. Ehkä joskus :) Ei ensimmäisten kohteiden listalla tällä hetkellä. En vähättele paikkaa mutta nyt on paljon muita suunnitelmia ensin. Mallorca tuntuu olevan monen huulilla, varsinkin aktiivilomailijalle mahtava kohde :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maailma on todella täynnä paikkoja, joissa pitäisi päästä käymään. Toiset vain ovat listalla edempänä kuin toiset.

      Poista

Pidän kommenteista ja kysymyksiinkin vastaan mielelläni!

Lue myös tämä

Vuoden 2024 matkasuunnitelmat ja -unelmat

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan