sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Maalaiselämää Suomen suvessa

Lupailin lähiajoille blogipostauksia niin Mallorcasta ja Menorcasta kuin Suomen Lapistakin. Ajattelin, että maaseudun rauhassa on aikaa kirjoitella blogi täyteen noista ihanista alkukesän matkoistamme. Näin ei ole kuitenkaan tapahtunut. Maaseudun rauha on vienyt mennessään – tai siis pakottanut mukaansa.





En ole juuri konetta avannut. Toisaalta olen ollut kiireisenä metsässä. Mustikoita on aivan saunan takana, muutaman askeleen päässä tuvasta niin paljon, että silmät kiinni piti tulla sieltä pois. En olisi tullut, mutta astia oli jo täysi. Tässä tapauksessa ahneella olisi aivan varmasti ***nen loppu. Parempi säästää marjat varvuissa seuraavaan retkeen saakka kuin kaataa ne yli äyräiden maahan. Rasia toisensa jälkeen onkin jo täyttynyt, eikä enää ole jäljellä kuin pari. Ne ajattelin täyttää tänään.




Metsäretket eivät kuitenkaan ole olleet ainoita, joka ovat pitäneet minua pois koneelta. Olemme nimittäin niin korvessa, että en ole saanut läppäriini nettiyhteyttä – tai olen saanut yhteyden, mutten sellaista, että se avaisi edes yhtä nettisivustoa. Olen ollut pakotettuna vain olemaan. Se on taito, joka minun pitäisi opetella. Tai mitä sitä suotta opettelemaan. Puuhastelua maalla riittää ilman läppäriäkin.

Mikäs tässä on ollessa. Maisemat ovat näin kauniita:








Pienet yksityiskohdat ovat myös tuoneet muistoja lapsuudesta. Siitä ajasta, kun mummo ja pappa vielä elivät ja asuivat täällä.

Sisällä keittiön ja tuvan välissä olevassa koukussa pidettiin kiinni koiraa silloin, kun se oli sisällä. Koira oli aina Suomen ajokoira. Niitä oli ainakin Tiko ja Jeri. Pienellä harmaalla jakkaralla on istuttu ja kuorittu perunoita. Värikkäillä kirjaimilla olen itsekin leikkinyt lapsena. Ruokapöydän äärellä oli selvää, että pappa istui pöydän päässä, mummo hänen vasemmalla puolella. Muut saivat valita paikkansa jäljellä olevista. Pihasaunaan juostiin saunomaan talviaikaan aina paljasjaloin. Saunasta kiitettiin, totta kai.

Uskomatonta, että noista ajoista on jo vuosikymmeniä.







Huomenna ajattelimme tehdä retken Tuuriin. Ähtärin eläintarhakin olisi lähellä. On kyllä mahtavaa, että olemme reissanneet kesätunnelmissa kolme kuukautta, ja silti kesässä on näin paljon aikaa olla, rentoutua ja tehdä sitä, mikä parhaalta sillä hetkellä tuntuu. Arkeen ehdimme orientoitua sitten myöhemmin.

Pysy matkassa mukana:


PS: Kiitos vielä serkulle kun kävit ja lainasit nettiyhteyttä :)

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa aivan ihanalta tuo netitön elämä luonnon keskellä. Ehkä ainoa, mitä jäisi kaipaamaan, olisi Instagram, koska sinnehän pitäisi koko ajan saada kuvia siitä, kuinka ihanaa se luonnon keskellä oleminen oikein on! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On todella rentouttavaa vaihtelua olla ilman sellaisia yhteyksiä, että niitä vaivautuisi käyttämään. Näin jo mustikoista untakin, kun niitä on tullut tuijoteltua niin paljon :D

      Instagram olisi todellakin täynnä kuvia, jos olisi hyvät yhteydet :)

      Poista

Pidän kommenteista ja kysymyksiinkin vastaan mielelläni!