Slider

Mistä tulemme ja minne menemme?

sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Huh! Kiirettä pitää. Niin kiirettä, että blogi ei pysy perässä matkoissamme. Tulimme juuri reissusta, ja parhaillaan mieheni starttailee jo autoa uutta matkaa aloittaaksemme. Päivitän nyt pikaisesti, missä olemme olleet ja minne olemme menossa. Juttuja kun on niin paljon enemmän kerrottavana kuin mitä on aikaa niitä purkaa. Kuvia on kamera pullollaan, kun vain ehtisin pysähtyä katsomaan, missä sitä on oikein tullut käytyä.

Otamme tällä hetkellä ilon irti jokaisesta päivästä, kun meidän ei tarvitse huolehtia aamuisin herätyskellon pirinästä - ellei se sitten soi sen merkiksi, että lennon/lautan/auton lähtöön on enää muutama tunti aikaa :)


Blogissa on vilissyt juttuja viime aikoina lähinnä maaliskuisesta Thaimaan lomastamme, ja muutamia raapaisuja jo Thaimaan jälkeisestä Dubain matkastamme. Sen jälkeen mieheni kävi leijasurffilomalla Rodoksella, ja minä otin pienen irtioton perhe-elämästä naisten kesken Lontoossa. Niistä en ole ehtinyt vielä blogiin asti rustata, koska siitä matkakiireemme varsinaisesti alkoi.

Mikäs muu kuin Dubai palmusaarineen.

Lontoo korkattiin käyntiin milläs muulla kuin kuohuvalla.


Lontoon jälkeisenä viikonloppuna vietimme nimittäin mieheni kanssa viikonlopun kahden kesken Hangossa. Ennen Hankoa aurinkolasit ja hellehatut piti kuitenkin olla jo pakattuina, koska lentomme lähti Mallorcalle siitä vain päivän päästä. Mallorcalta hypähdimme lautan kyydillä naapurisaarelle Menorcalle muutaman päivän ajaksi, josta palasimme takaisin Mallorcalle. Onneksi palasimme. Menorcan tiesin olevan hieno (ja se oli itsesasiassa vielä hienompi), mutta en tiennyt, että myös Mallorcalta löytyisi niin upeita pieniä rantoja, kauniita satamakaupunkeja, sisämaan söpöjä kyliä, jylhiä kallioita. Eihän viikko siellä olisi riittänyt mihinkään. Onneksi viikkoja Mallorcalla oli kaksi.

Hidas aamiainen Hangossa.


Menorcan uskomattomia maisemia.


Olemme siis juuri palanneet tuolta Baleaarien kierrokseltamme. Nyt auto jo tööttäilee minua hyppäämään kyytiin kohti pohjoista. No, tämä auto vie meidät Jyväskylään asti (ja onhan sekin pohjoisessa Helsingistä käsin katsottuna), mutta sieltä jatkamme matkaa karavaanareina aina Nuorgamiin asti. Siellä meitä odottaa Alma Arktika ja yötön yö. Mahdollisuuksia siellä on vaikka mihin. Ainakin aiomme piipahtaa Jäämerellä ja ihailla maisemia kenties veneen, pyörän ja omien jalkojen päällä. Juhannukseksi on tarkoitus palata etelämmäs ja Yyteriin. Eiköhän parissa viikossa Lapin kesän ehdi valloittamaan?

Sitten kiireemme loppuu. Aiomme tylsistyttää itsemme maaseudulla mökkeillen. Ehkä kaivan matoja perunapellosta ja istahdan rantakivelle onkimaan ahvenia. Ehkä lämmitän rantasaunan, grillaan makkaran ja ajan pienen lenkin pappatunturilla. Ehkä vain luen kirjaa koivun alla riippukeinussa. Teen hiekkakakkuja ja palapelejä, leikin junaa, luen Pupen tarinoita ja laulan Pientä ankanpoikasta metsät raikuen.



Pakkaan kuitenkin myös räpylät ja snorkkelit valmiiksi. Tiedossa kun on vielä kesän lopulla yksi vesipeto-matka perheresortiin Bulgarian Albenaan.

Ja sitten. Sitten. Huokaus. Palaan töihin.

Mutta en vielä.

Pysy mukana matkassa:

PS. Instagramiin päivittelen kuvia matkan varrelta reaaliaikaisesti, blogiin jutut tulevat sitä mukaa, mitä ehdin niitä kirjoitella.

26 kommenttia:

  1. Hengästytti lukea :D.Jotkut ajanjaksot elämässä ovat juurikin tuollaista paikasta toiseen suhaamista, ja minulla taitaa olla se taas, pienen seesteisen ajanjakson jälkeen, edessä kesällä. Parin viikon päästä alkaa aikamoinen putki reissuja, paikkoja, maita ja ihmisiä, puuuhh... No, ei passaa valittaa, kivaahan se on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olemme itsellemme reissuaikataulut tehneet, ja kivaa tosiaan on. Parempaa kiirettä en osaisi keksiäkään :)

      Poista
  2. Nopealta aikataululta kuulostaa, mutta parempi näin kuin ei yhtään matkaa. Mulla on vähän sama tilanne, kun täältä Saksasta pääsee helposti melkein minne vain, niin matkustan enemmän mitä ehdin blogiin kirjoittaa.
    Yyterissä en ole käynyt vuosiin, harmi, se on niin kiva paikka. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin parempi, kuin kuluttaa aika kotona. Siellä se aika vierähtää yhtä nopeaan, mutta kokemuksien määrä ei ole lainkaan sama, kuin matkojen päätteeksi.
      Tuo Saksasta lähteminen on kyllä ihan hirmuinen etu!

      Poista
  3. Oo, hyvältä kuulostaa tähän asti ja hyvältä myös tästä eteenpäin! Kiva että ehditte myös mökkilomailla. Toivotaan hyviä kelejä siihen. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kuulostaa myös omasta mielestäni! :) Mutta on tosiaan ihan kivaa, että olemme säästäneet aikaa myös mökkeilyyn parin-kolmen viikon verran. Siinä ajassa ehtii taas jo tylsistyä sopivasti :)

      Poista
  4. No huh! Mutta hauskaa varmaan on, ehtiihän sitä blogia sitten päivittelemään myöhemminkin. Upea kuva tuo Dubain palmusaaresta otettu kuva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogia ehtii kyllä tosiaan päivitellä jälkijunassakin. Ei tarinat niin nopeaan vanhene :)
      Kiitos! Minunkin mielestäni tuo palmusaaren kuva on tosi onnistunut. Lentäjä kaarteli kyllä saaren ympäri oikein suotuisasti.

      Poista
  5. Ihanilta kiireiltä kuulostavat! :) Menorcasta odotankin mielenkiinnolla juttuja, sillä olen suunnitellut, etä siellä voisi käydä joskus. Baleaareista on tullut koluttua jo Mallorca, Ibiza ja Formentera, joten toki Menorcakin pitää kokea. Ja Hanko odottaakin minua jo tänä kesänä. Ihanaa Lapin reissua teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kommenttisi oli mennyt roskapostiin, ja vasta nyt huomasin kommenttisi :(
      Menorcaa suosittelen kyllä lämpimästi. Se oli kyllä ihan uskomattoman kaunis!

      Poista
  6. Huh, kiirettä piisaa, mutta aina on ihanaa kun tietää, että on mitä odottaa. Meillä suunnitelmissa syksylle pitkä viikonloppu kahden mieheni kanssa ehkäpä Sisiliassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih! Sisilia on ihana. Me kävimme siellä jokunen kesä sitten, mutta vain muutaman päivän verran. Siellä viihtyisi pidempäänkin.

      Poista
  7. No johan on vipinää! Kuulostaa ihan mahtavalta kesän vietolta. Sopivasti loppuun vielä Suomen kesästä nauttimista ja kunnon rentoutumista. Blogiinkin riittää juttua varmaan pitkäksi aikaa! Nauttikaa reissuista meidänkin puolesta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesä on kyllä ollut tähän asti ihan mahtava, ja eiköhän se mahtavana vielä tästä eteenpäinkin jatku.
      Kiitos! Nautimme kyllä! :)

      Poista
  8. Välillä on vipinää, välillä ei. Itse olen pääosan kesää töissä, mutta sitten syyskuussa onkin tiedossa 2 viikkoa ja hetimmiten (?) marraskuussa toiset 2 viikkoa. Saattaa olla, että tuon marraskuisen risteilyn jälkeen viimeistään on jo taas melkein matkailusta hengästynyt olo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me emme tehneet alkuvuodesta yhtä ainoaa matkaa, joten hyvä vaan, että nyt on vipinää. Syksylle meidänkin pitäisi suunnitella jotain. Se on muuten niin pitkä ja pimeä vuodenaika.

      Poista
  9. No ainakin blogin nimi osuu yksiin teidän kesäohjelman kanssa! :) Lähdetään taas, tullaan takaisin ja lähdetään taas. Tiiviin reissuilun jälkeen mökkilomakin maistuu varmasti herkulliselta, ja onhan kesä parasta aikaa olla Suomessa – ja mökillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh :) Juu, niin osuu :) Lähtöjä on ihan riittämiin tälle kesälle :)
      Mökkeily on kyllä kesän yksi parhaista asioista. Toivottavasti säät suosisi.

      Poista
  10. Aika hienolta kuulostaa suunnitelmat :) Kerranhan me täällä vaan ;)

    VastaaPoista
  11. Matkakiire ei ole yhtään hassumpi kiire :)
    Ah, Mallorca... Sinne jäi pala sydäntäni kesällä 2009 ja siitä lähtien olen halunnut palata tuolle upealle saarelle. Toivottavasti pian pääsisin minäkin sinne. Mutta sillä välin jään odottamaan postauksiasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matkakiire on kyllä kiireiden parhaimmistoa!
      Mallorca pääsi totaalisesti yllättämään. Se oli niin paljon hienompi, kuin mitä osasin ennakkoon odottaa!

      Poista
  12. On ollut reissua ihan kiitettävästi viime aikoina :-) Alma-Arktikan Reetalle terkut Tampereelta!

    VastaaPoista
  13. Menorcan maisemat näyttää ihan käsittämättömän upeilta, wow :O Teillä on aika vauhdikas reissuvuosi menossa, nauttikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Menorca oli ihan käsittämättömän upea! Kiitos! Nautimme ihan varmasti :)

      Poista

Pidän kommenteista ja kysymyksiinkin vastaan mielelläni!

Lue myös tämä

Vuoden 2024 matkasuunnitelmat ja -unelmat

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan