perjantai 18. maaliskuuta 2016

Metreittäin pitsaa @Abruzzo

Italialainen ruoka: pitsaa ja pastaa. Niitä ainakin. Ja paljon. Näin ainakin meidän viime kesän Italian lomallamme. No, ehkä vähän gelatoakin.

Meillä oli kolmen perheen kesken vuokralla talo Italian Abruzzossa, Tortoreton kylässä. Teimme talolla jonkun verran ruokaa itse. Pyöräytimme pastat paikallisen "Prisman" tuoreista antimista, ja grillasimme italialaisia makkaroita ja muita herkkuja. Grillaaminen ei ollut ehkä grillaajille sitä mieluisinta puuhaa +37 asteen helteessä. Ehkä juuri sen takia grilli ei viikon aikana lämmennyt kuin kahdesti.


Naapurin rouva toi meille puutarhastaan tuoreita suuria tomaatteja. Nam.


Yhdessä kokkailu on kivaa, mutta täydellinen lomafiilis kaipaa myös muiden tekemää ruokaa suoraan pöytään tarjoiltuna.


Metreittäin pitsaa
Sanoin, että pitsaa oli reissullamme paljon. Tarkoitan aikuisten oikeasti paljon! Metrikaupalla. Ehkä mieleenpainuvin ruokailu olikin, kun päädyimme sattumalta L'Antico Portone -pitseriaan, jossa pitsa tilattiin metreissä. Jonkun aikaa tarjoilija sai tavata meille tilaustapaa. Ensin luulimme, että koko pöytäseurueen täytyy syödä samaa pitsaa, kun koko seurueelle tulisi tilata vain yksi pitsa. Pitsan pituuteen heillä oli suositus henkilömäärän mukaan. Meille, kuudelle aikuiselle ja kolmelle ruokailevalle lapselle suositus oli puolitoista metriä. Täytteitä tähän määrään saatiin kuin saatiinkin valita useita. Niin monta, että emme pysyneet laskuissa. Luettelimme vain listasta vaihtoehtoja, ja tarjoilija kertoi, koska riittävä määrä oli täynnä.

Kun pitsaa alkoi tulla pöytään, epäilimme, mahdammeko jaksaa syödä kaiken. Lopulta montaa palaa ei tainnut jäädä.




Pitsaa kävimme syömässä metripitserian lisäksi myös toisessa Tortoreton ravintolassa, Ristorante Anchisessä. Ravintolassa olisi ollut romanttiselle kahdenkeskiselle ruokailulle upeita maisemapöytiä. Me suurseurueinemme söimme tien puolella, joskin sekin ihan tunnelmallisissa maisemissa. Olihan Tortoreto kokonaisuudessaan söötti kylä.



Tortoreto oli kovin hiljainen päiväaikaan.

Ilta-aikaan jopa toinen pääteistä oli suljettu autoilta, jotta ravintolat mahtuivat levittämään pöytänsä tielle asti.



Muutakin kuin pitsaa ja pastaa
Jos Abruzzossa haluaa syödä jotain abruzzolaista, olisi se Tortoretossa lammasvartaita (arrostichini). Me yritimme päästä näitä syömään Largo del Mulino -ravintolaan, mutta ravintola oli sinne pyrkiessämme täynnä, ja oli myös täyteen buukattu aina lomamme loppuun saakka. Varaus olisi siis pitänyt tehdä jo ennen matkaa.

Tällaisissa maisemissa olisimme voineet syödä näitä herkullisen kuuloisia lammasvartaita, jos olisimme mahtuneet ravintolaan.




Myös jäätelöä saimme kulutettua kohtuullisen määrän - se kai kuuluu asiaan. Niin hyvä en ollut, että olisin saanut otettua jäätelöstä kuvan silloin, kun kippo oli vielä täysi. Pistettäkööt se tällä kertaa sen piikkiin, että koko viikon Tortoretossa oli kuuminta ikinä (eli siitä asti kun lämpötiloista on alettu tehdä tilastoja). Jäätelö olisi siis varmasti ehtinyt sulaa kuvauksen aikana. Minun jäätelöahneudella ei ollut tietenkään mitään tekemistä asian kanssa :)


38 kommenttia:

  1. Oi, alkoipa tehdä mieli pitsaa! Se on Italiassa kyllä ihan omaa luokkaansa. En ihmettele, että montaa palaa ei jäänyt jäljelle. ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä pitsa on kyllä hyvää. Sitä voi syödä, vaikkei enää jaksaisikaan :D

      Poista
    2. Italia on siitä jännä paikka, että siellä saa maailman paras pizzaa, sekä maailman huonointa ;) Varsinkin Roomassa ja Milanossa pitää tietää, että missä sitä syö... // Sir Bizler

      Poista
    3. Tuo on niin totta. Me saatiin Roomassa suositus ihan tosi hyvään pitseriaan. Kun se olikin paluumatkasta kiinni, niin naapurin pitseriassapa pitsa ei ollutkaan hyvää.

      Poista
  2. En oo tuollaisesta metripitsaravintolasta kuullutkaan, vähän hauska :) Tuli kyllä ikävä Italian maaseutuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli kyllä hauska tapa tilata pitsaa. Olihan ne metripitsat näyttävän näköisiäkin, kun saapuivat pöytiin.

      Poista
  3. Uusi juttu minullekin tuo "metripizzaravintola". Talovuokraukset ja pitempään samalla seudulla oleilut ovat jääneet kahden hengen "levottomalta" seurueeltamme kokematta ja Italiakin viime vuosina aika vähälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talonvuokraus kaipaa kyllä joko halua olla paikoillaan, tai sitten pieniä lapsia, jotka pakottavat vähän rauhallisempaan lomaan (tai siis vievät vanhemmista niin paljon energiaa, että vanhemmat kaipaavat paikallaan oloa, heh) :)

      Poista
  4. Mä haluan vuokrata talon Italiasta, se on ollut haaveena jo monta vuotta. Ehkä ensi kesänä toteutan sen. Ihanan näköinen paikka teillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Italia on kyllä ihana. Kannattaa jo nyt varata talo, jos kesälle sellaisen haluaa vuokrata. Parhaat menevät pian, varsinkin jos ruuhka-aikoina haluaa sinne matkustaa.

      Poista
  5. Ihan samoja ruokafiiliksiä mulle jäi päällimmäiseksi taannoiselta Rooman reissultani! Pizzaa ja pastaa tuli nautittua ja toki päälle gelatoa. Aivan parasta, vaikka yleisesti en ruuan päälle niin hirveästi olekaan. Kaupan einesaltaissa killuva metripizza on mulle tuttu, mutta noin ravintolakonseptina en ole moiseen aiemmin törmännyt. Varsin hauska tapa varmasti syödä, ainakin kun pääsee kiinni juttuun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih, minulle ruoka on kyllä tärkeää sekä lomalla että arkena. Minä en taas ole einesaltaissa tainnut nähdä metripitsoja.

      Poista
  6. No nyt se vasta tulikin pizzanälkä. Halusin Italiassa ollessa pari vuotta sitten käydä metripizzaravintolassa kavereiden kanssa, mutta jotenkin se jäi. Suurena pizzan rakastajana tää on ehdottomasti koettava :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän ne metripitsaravintolat säily Italiassa. Seuraavalla Italian visiitillä voit sitten korjata vahingon :)

      Poista
  7. Kiva lukea muidenkin lapsiperheiden seikkailuja. Upeat maisemat. Olen ollut kerran Italiassa ja tekisi kyllä mieli takaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Italia on kyllä hieno! Siellä on niin paljon erilaisia paikkoja, että siellä voisi hyvin vierailla aika monta kertaa. Itse olen käynyt Italiassa neljä kertaa, enkä ole nähnyt kuin pienen osan siitä maasta.

      Poista
  8. Pizza on yksi maailman parhaista ruoista, enkä kyllästy siihen ikinä, varsinkaan italialaiseen versioon. Metrin mittainen pizza kuulostaisi siis vielä paremmalta kuin mahtavalta idealta! ;D

    Joo, Italiassa vain on sitä jotain. Upea maa, ihanat ruoat ja mahtavat maisemat. Ei ihme että suomalaiset tykkää. :-)

    VastaaPoista
  9. Nam, herkullisen näköistä pitsaa! Hauska idea tuo metripitsa, tykkään ruoan jakamisesta sen sijaan että jokainen söisi omaa lättyään :)

    Terhi/Muru Mou http://www.rantapallo.fi/murumou

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli kyllä hyvää! Ja tosiaan samalla sai aika montaa eri pitsaa, eikä vain sitä yhtä omaa.

      Poista
  10. Oi, ihana Italia! En ole yleensä tilannut ns. kokonaista metripizzaa, vaan aina vaan erillisiä slaisseja, mutta tuohan on tosi kätevä systeemi - paljon eri täytteitä kaikkien makuun! Millaisia täytevalintoja tuolla muuten oli, oliko listassa mitään ns. erikoisuuksia? Olin kerran Napolissa 'pizzabileissä', joissa väen suosikkitäytteeksi nousi ranskanperunat, aika yllättävä konsepti ainakin itselleni. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytevaihtoehdot oli aika perinteisiä. Erikoisin itselleni oli anjovis. Täytyihän sitä maistaa, kun siihen oli noin hyvä tilaisuus, mutta jäi kyllä viimeiseksi kerraksi :)
      Ranskalaisia oli pitsan päällä tuollakin yhdessä supermarketin pikaruokapitseriassa :)

      Poista
  11. Rakastan Italiaan liittyviä juttuja! Niitä lukee aina yhtä mielellään. Aika hauska tuo metripizzeria. Olikohan vähimmäismäärä metri, eli jos yksin ruokailisi niin ainakin metri olisi tilattava. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En muista minimimäärää, mutta oli se reilusti alle metrin. Metrissä olisi tosiaan aikamoinen urakka yhdelle ihmiselle, jos kuusi aikuista ei saanut puoltatoista tuhottua :)

      Poista
  12. oih, tuli nälkä tai ainakin pizzahimo. Voi miksi en ole koskaan saanut pizzaa eteeni metreittäin! Italia on niin houkutteleva... aina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitsa on kyllä niin hyvää, että ihan mielellään sitä ottaa eteensä tuollaisen puolentoista metrin setin :)

      Poista
  13. Minä en ole koskaan syönyt hyvää pizzaa Italiassa, vaan parhaimmat ovat olleet USA:ssa. Exäni tapasikin sanoa, että amerikkalaiset kahmivat keksinnöt muualta maailmasta ja sitten virittävät ne vielä paremmaksi. Siitä voi olla montaa mieltä, mutta ainakin pizza on parempi siellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onneksi olet saanut hyvää pitsaa muualla! Minä luulen, että osa minun parhaista pitsoistani on olleet kyllä Italiassa. Joskin tunnelma vaikuttanee myös paljon makuun ainakin minulla :)

      Poista
  14. Italissa pizza ja jäätelöä - parhautta!!! En oikein voinut keskittyä muuhun tässä kuin noihin pizza kuviin, hahaha :DDD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tosiaan voi olla kuin hyvä loma, kun on ollut paljon pitsaa ja jäätelöä :D

      Poista
  15. Herkullisen näköisiä pizzoja. Meille kävi Venetsiassa samoin, suosituimpiin ruokapaikkoihin olisi pitänyt varata pöytä. Tuo talon vuokraus ollut mielessä, jos on isompi porukka. Me nyt mennään kesällä apartmentokseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne myös oli herkullisia! Yleensä olen tehnyt varauksia jo ennen matkaa, mutta vauvan kanssa kaikki käytäntö unohtui :D Talo on kyllä kätevä isolla porukalla.

      Poista
  16. Pitsaa! Pitääkin ottaa omalle ruokalistalle ensiviikolla.

    Me oltiin kesällä myös Italiassa muutamaan otteeseen. Oli tosiaan niin kuuma, että vaikka grilli oli, niin ei tehnyt mieli ruveta grillailemaan. Paljon tuli tehtyä salaatteja ja kylmiä keittoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Grillailu oli kyllä kivaa niin, että itse ei tarvinnut olla grillin äärellä :D Salaatit on kyllä kesäkuumalla ihania. Kylmiin keittoihin minä en ole vielä päässyt ihan mukaan. Ehkä en ole syönyt vielä hyviä.

      Poista
  17. Tortoreto vaikutti kuvissa mukavalta paikalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli tosi söötti kylä. Ravintoloiden lisäksi siellä ei juuri muuta olekaan, mutta harvoinpa pienissä kylissä on :) Lähellä oli kuitenkin paljonkin tekemistä.

      Poista
  18. Pizzaa! Metreittäin! Mahtavaa! Yhdyn kyllä aikaisempaan kommentiin siitä, että parhaimmillaan pizza on Italiassa hyvää, mutta ihan liikaa löytyy luokattoman huonoakin tarjontaa. Voi että nuo kaduille levittäytyvät ravintolat saavatkin kaipaamaan etelä-Eurooppaan... <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Metripitsa oli kyllä vaikuttavan näköinen setti. Kerrankin kävi niin, että sattumalta löydetty ravintola oli hyvä!

      Poista

Pidän kommenteista ja kysymyksiinkin vastaan mielelläni!