tiistai 1. maaliskuuta 2016

Ginimatkalle Lontooseen naisten kesken

Ystäväni laittoi viestiä, että nyt kun kukaan meistä ei ole raskaana tai imetä, niin olisi aika seuraavan naisten matkan. Tällaista tilannetta ei ole tainnut ollakaan muutamaan vuoteen. Aina joku on jäänyt matkalta juurikin sen vuoksi pois, että on ollut vielä kahden tai kolmen yön reissulle liian kiinni imettämisessä tai sitten synnytys on ollut liian lähellä. Nyt pääsisimme kaikki matkaan!

Aloitimme viinimatkaperinteen joskus vuosia sitten Alsacesta. Sen ja Champagnen lisäksi emme ole varsinaisesti viinimatkakohteita kolunneet, mutta viiniä on kyllä juotu niin Tukholmassa kuin Kööpenhaminassakin. Pietarin risteilyllä meidän commodore-hytteihin kuului jopa samppanja-aamiainen, joka lopulta oli unkarilaista kuohuviiniä, heh. Saimmepa makeat naurut, jos emme samppanjaa :D

Tälläkään kertaa emme vaihda matkatyyliä, mutta viinin vaihdamme giniin. Menemmehän Lontooseen. London Dry Ginin kotikaupunkiin.



Matkan suunnittelu ei kaivannut kuin tehokkaat 100 WhatsApp-viestiä ja yhden kokonaisen päivän. Iltaan mennessä matka-ajankohta oli lyöty lukkoon, kohde valittu, lennot varattu ja matkan ohjelma sovittu. Ei voi muuta kuin todeta, että olemme kyllä tehokkaita. Joustavuudesta puhumattakaan. Kuka uskoisi, että kuusi naista saa reissusuunnitelmat aikaiseksi näin kätevästi? Tällä porukalla kaikki on kyllä toiminut aina erinomaisesti. Kukaan ei urputa turhasta, kaikki joustavat. Tehokkuus on tosin siirtynyt täysin uusiin ulottuvuuksiin. Ennen matkaa hierottiin muistojeni mukaan paljon kauemmin. Toisaalta, ennen sitä aikaakin on tainnut olla käytettävissä aika paljon enemmän.

Kohteena meillä on siis Lontoo ja ajankohta on toukokuun alussa. Meidänkin neiti on ehtinyt siihen mennessä täyttää jo vuoden, joten raaskin hyvin jättää hänet kahdeksi yöksi isänsä hoiviin.

Mitä matkalla?
Kerroin ensimmäisenä muulle matkaseurueelle, että aion vain ja ainoastaan olla ja nautiskella hyvästä seurasta ja ravintoloiden antimista. Mutta kun nyt Lontoossa kerran olemme, niin täytyyhän sitä käydä kierroksella Beefeaterin tehtaalla. Naisten matka ja GT:t. Voiko parempaa yhdistelmää olla?

(Beefeater-kierroksia järjestetään joka päivä puolen tunnin välein. Lisätietoja ja varaukset voi tehdä sivulta http://beefeaterdistillery.com)



WhatsApp piippasi myös musikaaliehdotuksen. Lontoo, naistenmatka, GT:t ja Leijonakuningas-musikaali. Aina vain täydellisempää. Tähän täydennykseksi kaivelin vielä The World's 50 Best Bars -sivustolta tiedon, että Lontoon Artesian on valittu viime vuoden maailman parhaaksi baariksi. Emmeköhän ehdi pienen vierailun sinnekin tehdä. Kaivelin myös muita hyviä cocktailbaareja, jos sattuisivat osumaan matkan varrelle. Lisäksi Airbnb-emäntämme oli lähettänyt parinkymmenen ravintolan ja baarin listan, joita hän suosittelee. Yksi matkaseurueesta totesikin, että ei kai me majoitusta olisi edes tarvittu, jos meinataan käydä kaikki mainitsemani ravintolat ja baarit läpi :D

Alkaa kuulostaa siltä, että olemme saamassa melko täydellisen viikonloppurentoutuksen. Vai miltä kuulostaa? Olemmeko jättämässä jotain täydellistä naisten matkaan kuuluvaa välistä? Entä onko jotain erinomaisia ravintoloita tai cocktailbaareja, joissa kannattaa käydä?

Kuvat on ensimmäiseltä ja tähän asti ainokaiselta Lontoon matkaltani vuodelta 2008. En ihan hirveästi tuolloin ottanut matkakuvia :D

15 kommenttia:

  1. Oih, Lontoo kaveriporukassa ja GT:t kuulostaa superilta! Haaveilen itse syksyisestä musikaalimatkasta Lontooseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kuulostaa minunkin mielestäni :) Minä en ole koskaan käynyt musikaalissa Suomen rajojen ulkopuolella, joten odotan todella innolla sitä (ja niitä GT:itä:)

      Poista
  2. Meinasin ensin laittaa muutaman hyvän museon, mutta taitaa teillä olla setti jo aika valmis. Tuskin sitä kannattaa museoilla sekoittaa...

    Huippua reissua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Näin luulen minäkin, ettei museoille ole aikaa. Jos hyviä ravintoloita tiedät, niin niitä saa vinkata! Michelin-tähtiä ei kaivata, mutta hyvin tehtyä ruoka saisi silti olla :)

      Poista
  3. Ah, Lontoo. Ginin ympärille rakennettu teemamatka kuulostaa erinomaiselta idealta, ja näinkin valokuvia tuosta maailman parhaaksi valitusta baarista ja se näytti todella hienolta! Jos vielä kaipaat ravintolavinkkejä, niin tässä listaa:

    http://sateenmuruja.com/category/ruoka-ja-juoma/lontoo/

    Englanninkieliseltä blogin puolelta löytyy lisäksi Sohon italialaisravintolavinkit Polpo ja Tuscanic - erityisesti tuo Tuscanic oli Lontoossa asuessa minun mieleeni. Hyvää matkaa, Lontoo on mahtava kaupunki! Tämän kommentoi Sateenmuru

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ravintolavinkit kelpaa! Kävinkin kurkkaamassa blogiasi. Täytyy ihan ajan kanssa käydä lukemassa noita juttuja. Näytti näin äkkiseltään hyvältä. Kiitos linkkauksesta!

      Poista
  4. Mielenkiintoista luettavaa, koska itse olen ystäväni kanssa lähdössä Lontooseen huhtikuun alussa. Meillä myös kohteena musikaali mutta Phantom of the opera, syömään on kaavailtu menevän Jamie Oliverin Italian Goventtiin ja pöytä on varattuna myös yhteen klo viiden tee paikkaan. Tuo cocktail baari pitää nyt pistää muistiin, kiitti vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Www.afternoontea.co.uk/uk/london löytyy tee paikkoja, jos kiinnostaa.

      Poista
    2. Mahtavaa! Kuulostaa hyvältä teidänkin suunnitelmat ;) Meillä ruokapaikat on vielä ihan auki. Ei olla edes vielä keskusteltu, minkä tyyppistä ruokaa söisimme. Hyvä, jos cocktailbaarivinkistä oli hyötyä!

      Poista
  5. Linkki www.afternoontea.co.uk voi tehdä näihin tee paikkoihin varauksia.

    VastaaPoista
  6. IHANAA reissua :-) tuolla tehokkuudella ja listalla ei siitä voi tulla kuin mahtava :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Minäkin luulen, että reissu tulee olemaan mahtava :)

      Poista
  7. Lontoo, gt:t ja naisten reissu... Ei voi pahasta mennä pieleen! :) Mä en ole koskaan käynyt Lontoossa, joten vinkkejä ei valitettavasti ole antaa. Hyvää reissua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ei varmasi mene pieleen :)
      Eiköhän me edellisten ravintolavinkeillä saada viimeisetkin osaset reissuun kasaan :)

      Poista

Pidän kommenteista ja kysymyksiinkin vastaan mielelläni!