Slider

Jouluaatto Liisana ihmemaassa

lauantai 20. helmikuuta 2016

Onko sinusta joskus tuntunut siltä, kuin olisit satuolento paikassa, joka ei millään voi olla totta? On niin kaunista, että tuntuu, kuin kaikki ympärilläsi olisi tehtyjä lavasteita, piirrettyä todellisuutta, unta. Minun Liisana Ihmemaassa -hetkeni oli Seychelleillä vuoden 2012 jouluaattoaamuna.

Olen tästä jouluaaton kävelystä maininnut aiemminkin (postauksen löydät tästä linkistä), mutta koska kokosin siihen paljon muitakin rantoja, jäi niin paljon kuvia julkaisematta. Sellaisia kuvia, jotka todella ansaitsevat nähdä päivänvalon. Vaikkakin vasta parin vuoden jälkeen. Jotkin tarinat eivät yksinkertaisesti ole liian vanhoja kerrottaviksi.

Morne Seychellois -kansallispuistomaisemaa.


On siis jouluaatto, olemme Seychelleillä Mahen saarella, aivan saaren pohjoisosan Beau Vallon -rannalla. Käsissä meillä on Lonely Planet, joka kertoo meille upeasta rannasta, Anse Majorista, jonne pääsisi kävelemällä kahden ja puolen kilometrin matkan polkua, joka kiemurtelee rantaviivaa pitkin Morne Seychellois -kansallispuistossa.

Pakkasimme reppuun vettä, pientä välipalaa, rantapyyhkeet ja kameran. Polun päähän olisi hotelliltamme neljä kilometriä matkaa. Suurin osa tästä on pitkää Beau Vallon -rantaa, joten päätimme kävellä polun alkupäähän. Bussilla voisimme tarvittaessa tulla takaisin hotellille. Ja mikäs näissä maisemmissa on kävellessä. Vielä emme tosin tienneet, että nämä maisemat eivät olisi niitä, jotka muistiin jäisivät kirkkaimpina.




Hiekkarannan päätyttyä palasimme tielle, ja pian olikin jo Anse Major -kyltti viitoittamassa reittiämme. Alun yhden auton levyinen hiekkatie kapeni pian poluksi ja sukelsimme sademetsään.



Reitti kiemurteli välillä metsän siimeksissä, välillä aivan rantaviivan tuntumassa. Välillä kipusimme ylöspäin, välillä alaspäin, välillä kallioiden läpi. Taas polku kiemursi metsään, ja taas rantaviivan luo. Aika-ajoin sai olla tarkka askelistaan, ettei vain kompastuisi ja laskisi pyllymäkeä parinsadan metrin verran aina mereen saakka. Sen verran merenpinnan korkeudesta polku taisi olla parhaimmillaan. Reitin kauneus on sanoinkuvaamatonta.












Lonely Planet kertoi tähän kahden ja puolen kilometrin matkaan kuluvan kävellen tunnin verran aikaa. Jossain vaiheessa mieheni alkoikin arvuutella rannan olevan seuraavan mutkan takana, tai varmasti viimeistään seuraavan. Kenties jo sitä seuraavan. Lonely Planet kuitenkin tiesi mistä puhui, ja vasta noin tunnin kuluttua ranta alkoi hohtaa metsän ja kallioiden välistä.




Muutaman mutkan jälkeen pääsimmekin näköalatasanteelle, josta tämä upea ranta näyttäytyi meille koko komeudessaan.



Olimme perillä. Ja mikä parasta, tämä ranta oli kokonaan meidän. Ketään muita emme olleet tähän asti nähneet koko reitillä.








Rannalle pääsee siis vain kävelemällä tämän tunnin reitin, tai tietenkin veneellä. Rannalta löytyi myös taksiasema, mutta se oli suljettu. En tiedä, milloin se on avoinna, mutta ei se kovin aktiiviselta näyttänyt.





Jossain vaiheessa rannalla käväisi toinen pariskunta, mutta he jatkoivat matkaansa pian. Emme mekään olleet rannalla kovin kauaa. Pitihän siinä helteessä, kosteudessa ja auringonpaahteessa jaksaa kävellä sieltä vielä takaisin. Kaikki ne ylä- ja alamäet vielä uudelleen. Sentään pieni pilviharso kävi taivaalla suojaamassa retkeämme. Paluumatkalla meitä tuli vastaan vielä toinen seurue. Ruuhkaisaksi rantaa tai reittiä en kuitenkaan kutsuisi. Kutsuisin sitä mieluummin Ihmemaaksi, ja itseäni Liisaksi. Juuri siltä minusta koko tuon ajan tuntui.

Oletko sinä käynyt Ihmemaassa? Missä sinun Ihmemaasi sijaitsee?

42 kommenttia:

  1. Kuulostaa mukavalta retkeltä upeissa maisemissa :-) Kysymyksesi siitä, mikä minun Ihmemaa olisi, niin en osaa sanoa - en ole siis ehkä käynyt vielä siellä. Ehkä käymistäni paikoista voisi Tsitsikamma national park Etelä-Afrikassa olla lähinnä sellaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä se oli. Paljon hienompi, mitä oltiin osattu odottaa.

      Minä en ole Etelä-Afrikassa käynyt, mutta blogisi kuvien perusteella on kyllä todella upean näköinen paikka!

      Poista
  2. Oi että, mikä paratiisiranta! Ja ihana kävelyreitti sinne: upeat maisemat matkan varrella, mutta ranta on ilmeisesti sen verran työlään matkan takana, että ihan kaikki turret ei sinne mene :) Omaa Ihmemaatani en ole tainnut vielä löytää - tai ehkä niitä on niin monta, että vaikea valita vain yhtä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harva tosiaan tuonne rannalle jaksaa vaivautua. Tosin joka puolella Seychellejä turisteja oli todella vähän. Ei siis ollut ainoa ranta, jossa olimme kahdestaan. Mutta tuo reitti oli ehdottomasti kaunein.

      Poista
  3. Tätä voisi kutsua jo paratiisirannaksi! Seychellit kuuluukin yhteen omista haavekohteistani. Hauska oli tämä Liisa Ihmemaassa -vertaus, sillä käytin sitä itse tänä talvena yhdessä postauksessani, jossa ihmettelin ihan oman kotikaupunkini kauneutta. Mutta se olikin päivä, jolloin maisema todellakin oli kuin satukirjasta. Tässäpä siis linkki omaan Liisa ihmemaassa -päivääni:
    http://maailmanaarella.com/2016/01/21/savonlinna-lumoava-talvikaupunki/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistankin tuon postauksesi! Savonlinna on tosiaan kaunis kaupunki. Me päästään Savonlinnaan viikon päästä. Tällä kertaa häiden sijaan ristiäisiin. Toivottavasti säät suosivat ja Savonlinna näyttäytyy kauneimmillaan meillekin :)

      Poista
  4. Aivan ihanan kuuloinen ja näköinen paikka! Meinasin ensiksi kirjoittaa omaksi Ihmemaakseni Thaimaan Koh Makin saaren ja varsinkin sieltä löytyneen salaisen palmurannan, mutta toisaalta hyvä kakkosvaihtoehto oli Khao Lakissa tällainen vastaavanlainen viidakkopolku ja sen päässä sijaitseva ranta. Sillä rannalla oli kyllä muitakin vierailijoita, joten Koh Makin ranta voittaa sen mennen tullen, mutta pieni seikkailupolku oli kuitenkin kiva pieni lisä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih, odotan jo innolla ensi kuun Thaimaan matkaamme. Menemme kyllä Phuketiin, mutta olemme toisen viikon saaren pohjoisosassa Mai Khao Beachillä, ja siellä kai edelleen saattaa törmätä rantakaistaleeseen, jossa ei muita turisteja näy. Tosin lasten kanssa kun olemme liikenteessä, niin palveluiden lähellä on kenties parempi olla tällä erää :)

      Poista
  5. En ole vielä omaa täydellistä Ihmemaatani löytänyt, mutta se voisi hyvinkin näyttää tältä! Ranta näyttää kovin houkuttelevalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän se täydellinen Ihmemaa vielä tule vastaan :)

      Poista
  6. Ihmemaa on tullut itsellekin muutaman kerran vastaan. Eka kerta oli Similanin saarilla ja toinen samana vuonna Kroatian Plitvecassa. Seychellit on paikka, mistä haaveilen. Ehkäpä joku päivä myös näen tuon paikan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että olet myös päässyt ihmemaahan.

      Suosittelen ehdottomasti tuota reittiä, jos Seychelleille päädyt.

      Poista
  7. Ihanan näköistä! Oma Ihmemaani oli ehkä monista vaihtoehdoista Malesian Pulau Kapas, jossa niin ikään sai viettää yksinäisiä päiviä rannalla makoillen ja välillä snorklaillen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näyttipä blogissasi Pulau Kapas kyllä hienolta myös!

      Poista
  8. Oho mikä ihmemaa! Oli kyllä julkaisemisen arvoisia kuvia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että pidät! Olen jo pitkään harmitellut, kun kuvat on vain jossain muistikortin uumenissa. Eivätpä ole enää :)

      Poista
  9. Aivan upean näköinen ranta ja ihan parasta, että saitte nauttia siitä kahdestaan! Tuo tunne, että "voiko tämä paikka olla oikeasti totta" on aivan ihana ja yksi matkustamisen parhuuksista, ja kyllä ymmärrän, että tuollaisessa maisemassa se herää ja kyllä kelpaa fiilistellä :) Minäkin olen haaveillut Seychelleistä ja joskus varmasti sinne päädymme, kaikki kuvat ovat niin herkullisen näköisiä, eivätkä nämä helpottaneet kaipuuta yhtään!

    Minä olen yhden (hehtaaripituisen) postauksen verran kirjoitellut omista ihmemaistani, toivottavasti sopii, että linkitän postauksen tähän :)

    http://www.suurinonni.com/2015/09/27/its-so-surreal-being-here-scotty-mccreery/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että laitoit linkin tuohon postaukseen. Ihan mielettömän hienoja paikkoja! Siitähän voisi vain poimia matkakohteita, joissa tulisi vielä joku päivä käydä :)

      Poista
  10. Oi ihanuus! Tätä rantaa voi hyvin kutsua omaksi ihmemaakseen ja paratiisirannaksi. Seychellit ovat olleet haavekohteeni jo vuosia ja tämä todellakin nostatti kuumetta entisestään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seychellit on kyllä hienoa maisemaa täynnä. Suosittelen.

      Poista
  11. Seychellit onkin meiltä vielä näkemättä, joten kiva päästä mukaan maisemakierrokselle :-) Uskon kyllä, että saarilla on kaunista, on meillä vaan jäänyt odottamaan sitä vaihetta elämässä, että aletaan harrastamaan pitempiä lepolomia, vaikka taitaa tuolla muutakin voida tehdä kuin oleilla rantatuolissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ole koskaan ollut rannalla löhöäjä (paitsi raskausaikana ja nyt vauvavuotta elettäessä). Seychelleilläkään ei tarvinnut tylsistyä aurinkotuolissa. Me kävimme viidellä eri saarella, snorklattiin, haikattiin, pyöräiltiin, käytiin ihmettelemässä coco de mer -kookospähkinöitä ja jättikilppareita. Kaksi viikkoa vierähti helposti :)

      Poista
  12. Mä katsoin vain kuvat. En tiedä mitä, mutta jotain on tapahtunut mun silmille ihan nyt muutaman viikon aikna ...En näe lukea enää näin pientä tekstiä. Mutta siis kaunista : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus sivun teksti muuttuu harmillisesti tosi pieneksi. Onpa harmi. Onneksi tämä postaus olikin pääasiallisesti kuvia :)

      Poista
  13. Mikä paratiisi! Sekä matka että määränpää näyttävät olleen yhtä luonnonkauneuden tykitystä. Rakastan tuota punaista maata. Näistä kuvista muistuu jotenkin aivan mieleen omat taannoiset seikkailut Nicaraguan rannikolla. :) Olen muuten katsellut Seychelleiltä tuotuja jättikilppareita Sansibarilla!

    Monta mieletöntä paikkaa on tullut koluttua, mutta oma ihmemaani taitaa vielä odottaa löytymistään! Ellei se sitten ole tämä rantsu, jonne ei myöskään pääse kuin kinttupolkua pitkin tai veneellä: https://discoveringsunbeams.wordpress.com/2014/10/23/salainen-paratiisiranta/ :)

    VastaaPoista
  14. Ne Seychellien jättikilpparit oli kyllä symppiksiä. Tosin nähtiin niitä vain aitauksissa ja snorklatessa (ne tosin taisi olla jotain pienempää kilpparikantaa), kun niillä saarilla, missä niitä luonnonvaraisena asustelee enemmänkin, on niin suuri vaara tulla merirosvojen ryöstämäksi, että sinne ei suositella mentävän. (Jos päättää mennä, tulee veneessä olla vähintäänkin ase.)

    On kyllä hieno tuo sinunkin ranta! Kiva, kun laitoit linkin, niin pääsin ihastelemaan kuvia :)

    VastaaPoista
  15. Upean näköisiä maisemia! Seychellit on kyllä sellainen paikka missö olisi kiva päästä joskus käymään :)
    Mä en osaa sanoa yhtä ainoaa paikaka mistä mun Ihmemaa löytyisi. Australiassa se on Uluru auringon noustessa, Irlannissa Inis Oirr ja Uudessa-Seelannissa Mt Cook.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että olet löytänyt noin monta Ihmemaata :)

      Poista
  16. Oi, onpa ihanan näköistä! Tuonne pitää päästä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin! Hyvä, jos innostuit lähtemään :)

      Poista
  17. Oikea paratiisi.<3 Kivien, sinisen veden ja vihreän sademetsän yhdistelmää ei kyllä voita minun mielessäni mikään. Eikä tunnin kävelymatka (vaikka vähän rankempi) ole paha, kun tuollainen palkinto odottaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnin kävely on oikein sopiva, lyhyemmässä ei varmaan pääsisi niin tunnelmaan. Ja sen myös jaksaa helposti, kun on niin mielettömiä maisemia katseltavana. Toisaalta se on myös riittävän lyhyt siihen, kun tarvitsee kävellä vielä takaisinkin :)

      Poista
  18. Ah, ihana paikka! Mun paratiisit ovat aikalailla samanlaisia: pieniä kinttupolkuja, paratiisisaaria, rantoja, kirkasta vettä - ei muita ihmisiä. Vähän samanlaisen kuin tämä löysin Kambotzasta, jossa olikohan se Koh Rong-saarella mentiin pientä metsäpolkua noin tunnin verran, että löysimme ihanan AUTION rannan - se oli kaiken sen arvoinen ja ehkäpä minun TOP 1 Liisa Ihmemaassa-paikkani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa kovin samanlaiselta Liisa Ihmemaassa -paikalta kuin minunkin :)

      Poista
  19. Oi vitsi minkä biitsin löysitte! Kannatti siis haikkailla :) Veikkaan että mulle Uusi-Seelanti oli sellainen Ihmemaa, koska koko ajan sai vain ihmetellä paikan kauneutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannatti tosiaan :) Voin kuvitella, että koko Uusi-Seelanti on yhtä isoa Ihmemaata. En ole siellä vielä käynyt, mutta sinne täytyy vielä joku päivä lähteä!

      Poista
  20. Vau kuinka upeita kuvia! Aivan uskomattoman kaunista :) Noiden maisemien keskellä kelpaa kyllä tehdä kävelyretkiä :)

    VastaaPoista
  21. Tuo on parhautta. Reissuilla parhaat kokemukset karttuvat jalkaisin kiertelyllä, jolloin löytää itsensä mitä erikoisimmista paikoista. :)

    VastaaPoista
  22. Apua mikä ihmemaa, ihan täydellisen näköinen paikka <3

    VastaaPoista

Pidän kommenteista ja kysymyksiinkin vastaan mielelläni!

Lue myös tämä

Vuoden 2024 matkasuunnitelmat ja -unelmat

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan