sunnuntai 9. elokuuta 2015

Mitä ihmettä vauvalle mukaan hellematkalle?

Vauvan pukeminen on todella haastavaa. Tai ei siinä itse pukemisessa mitään haastetta ole, mutta kuka tietää minkälaisissa vaatteissa vauvalla ei ole liian kuuma eikä kylmä? Tässä ihanassa Suomen kesässä ei aina itsekään tiedä. Näyttää kesältä, mutta ulos astuessa kesä on kaukana todellisuudesta. Islalla on ollutkin tasaisesti läpi kesän päällä pitkähihainen body ja housut. Joskus bodyn päällä ohut mekko. Näiden lisäksi ainakin vielä kesäkuussa ulkoilupuku. Ja kun paketin on sujauttanut vaunuihin makuupussiin, niin kyllä on ollut kesäisen lämmintä. Ei liian kylmä eikä liian kuuma.

Entä mitä vauvalle helteeseen?
Ennen Italian matkaamme Tortoreton lämpötilat näyttivät tasaisesti +36 astetta ja aurinkoa. Minähän vastuullisena vanhempana ajattelin, että pitkähihainen body olisi Islalle hyväksi, niin ei pala auringossa. Matkalaukkuamme purkaessa totesin joka ikisen pitkähihaisen bodyn olevan edelleen nätisti viikattuna laukun pohjalle. Yhtä ainoaa niistä ei yksinkertaisesti voinut käyttää. Jos ei itse pystynyt lähes neljänkympin helteessä pitämään mitään hihallista päällä, niin miten vauva pystyisi?

Ensimmäisenä rantapäivänä puimme Islalle päälle uv-paidan, mutta totesimme, ettei hän aurinkoa pääse näkemään edes rannalla. Tältä osin ainakin matkarattaat oli onnistunut valinta, jos sitten pitkähihainen uv-paita ei päässyt enää tämän jälkeen käyttöön.



Isla makoili vaunuissa ja vaunut olivat varjossa. Päällä Islalla oli joko lyhythihainen body tai hihaton helleasu. Nekin vain siksi, että Islaa oli mukavampi nostella ja pitää sylissä, kun ei ollut hikinen ja nihkeä iho hikistä ja nihkeää ihoa vasten. Edes ne mukavan viileät pitkähihaiset mekot eivät päässeet käyttöön. Liian kuuma. Tulipahan kuitenkin helleasutkin käyttöön edes yhden viikon ajan. Seuraavan helteen osuessa kohdalle ne helleasut ovat jo meidän neidille liian pieniä.



Yöpukujakin oli mukana, mutta nekin siellä laukunpohjalla koskemattomina. Aamuyöstä lämpötilan laskettua alle kolmenkympin, levitin lakanan Islan päälle. Muuta vaatetusta ei yöllä tarvittu.  



Helteisen vauvamatkan pelastus
Vaatteita ei siis tarvittu. Ei uv- eikä muitakaan vaatteita. Tarpeet oli aivan jotain muuta. Kukapa olisi uskonut, että 1,99 euroa maksava vaaleanpunainen muovihärpäke oli matkamme tarpeellisin esine? En minä ainakaan. Puoliksi huumorilla, mutta kuitenkin toisen puolen tosissani ostin Clas Ohlsonilta käsituulettimen. Kyllä, kauniin vaaleanpunaisen. Tuulettimen kahvaosassa on vieläpä vesisäiliö, eli tuulettimesta saa myös viilentävää vesisumua. Ei näytä kovin tehokkaalta.



Mutta se oli tehokas! Tästä turhakkeen näköisestä tuulettimesta oli meille aivan äärimmäisen paljon apua. Niin Islan viilentämiseen kuin itsemmekin. Myös toisen perheen tytär saatiin nukahtamaan tällä tuulettimella. Luulen, että he olivat minuakin epäluuloisempia tätä muovikapistusta kohtaan. Kerrankin edullinen ja turhannäköinen ostos kannatti.



Yritimme paikan päällä etsiä myös ihan oikeaa pöytätuuletinta kaupasta. Uskokaa tai älkää, niitä ei Italiassa myyty!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pidän kommenteista ja kysymyksiinkin vastaan mielelläni!