Kiitos Rantapallo. Julkaisitte jutun Viron veden alle vajonneesta vankilasta täysin oikeaan aikaan. Juuri, kun etsimme minne lähdemme pakoon Suomen sateista kesää. Sadetta emme päässeet karkuun, mutta mukavampaa oli viettää sadekesää reissussa hyvässä seurassa kuin kotona pohtien, mitä sateisessa Helsingissä voisi tehdä.
Vaikka olimme katsoneet sääennusteet (ei hellettä Rummussakaan), oli silti mukavaa jättää sateinen Helsinki taakse. Eihän sitä koskaan tiedä miten sääennusteet muuttuvat.
Jotenkin elimme niin kesässä, että sadevaatteet jäi meidän perheeltä kokonaan kotiin. Ystäväperhe leikki-ikäisten lasten kanssa oli meitä fiksumpi, ja heidän lapset pääsivät ulos joka säällä. Onneksi perillä satoi kuitenkin niin vähän, että me vaunuvauvamme kanssa emme olisi sadevaatteita tarvinneetkaan. Myös Rummun biitsillä vierailu olisi sateella ollut kovin ankea. Ja sehän se meidän pääasiallinen kohde tällä matkalla oli.
Aurinko ei paistanut kun lähdimme Rummun rannalle, mutta lämmintä sentään oli parikymmentä astetta. Koko parin-kolmen kilometrin automatkan hotellilta rannalle satoi vettä, mutta onneksi sade taukosi kun pääsimme perille. Autolla ei pääse ajamaan ihan rannalle asti, vaan autot tulee jättää tien varteen. Kävelymatkaa rannalle oli muutama sata metriä.
Rummun tunnelmaan pääsi heti, kun nousimme autoista. Paikalla on toiminut Neuvostoliiton aikaan vankila, ja vankilan vangit ovat työskennelleet Rummun kaivoksella. Vankila ja myös kaivos lakkautettiin vuonna 1991 Viron itsenäistyttyä. Piikkilanka-aidat vartiotorneineen olivat kuitenkin vielä jäljellä. Heti aloin pohtia, että onkohan kukaan yrittänyt noiden aitojen yli pakoon. Itse en ainakaan lähtisi kokeilemaan. Kuvasta ei selkeästi näe, mutta tupla-aidat on kyseessä.
Tie rannalle oli hiekkatietä, ja sateisena päivänä täynnä vesilammikoita. Silti myös vaunujen kanssa paikalle pääsi helposti.
Ilmeisesti pilvisen ja hieman sateisen päivän vuoksi olimme ainoat rannalla. Ei mekään kovin pitkään rannalla viihdytty. Sen verran kuitenkin, että lapset ehtivät käydä uimassa kristallinkirkkaassa vedessä, ja seurueemme kalastaja kokeilla kalaonneaan, tosin tuloksetta tällä kertaa. Edes sukeltajia tai snorklaajia ei ollut paikalla. Kirkas vesi, ja louhoksen lopettamisen vuoksi veteen vajonnut vankila nimittäin houkuttelevat paikalle heitä ilmeisen sankoin joukoin.
Koko paikka oli vaikuttava. Varsinkin ne vankilan vanhat piikkilanka-aidat ja vartiotornit saivat vankilan todelliseksi. Vielä kun muurien sisäpuolelle olisi päässyt vaivatta kurkkaamaan. Ehkä parempi näin. Säilyipähän jonkinlainen salaperäisyys.
Tänä viikonloppuna alueella järjestettiin myös Rummu Rock. Onneksi emme pyrkineet paikalle samaan aikaan lapsiperhereissullemme.
Hieno paikka mukavan lähellä. Suosittele muillekin. Yöpyä kannattaa läheisessä Padise Manorissa. Siitä, edullisesta mutta erittäin tasokkaasta hotellista, myöhemmin lisää.
Vaikka olimme katsoneet sääennusteet (ei hellettä Rummussakaan), oli silti mukavaa jättää sateinen Helsinki taakse. Eihän sitä koskaan tiedä miten sääennusteet muuttuvat.
Jotenkin elimme niin kesässä, että sadevaatteet jäi meidän perheeltä kokonaan kotiin. Ystäväperhe leikki-ikäisten lasten kanssa oli meitä fiksumpi, ja heidän lapset pääsivät ulos joka säällä. Onneksi perillä satoi kuitenkin niin vähän, että me vaunuvauvamme kanssa emme olisi sadevaatteita tarvinneetkaan. Myös Rummun biitsillä vierailu olisi sateella ollut kovin ankea. Ja sehän se meidän pääasiallinen kohde tällä matkalla oli.
Aurinko ei paistanut kun lähdimme Rummun rannalle, mutta lämmintä sentään oli parikymmentä astetta. Koko parin-kolmen kilometrin automatkan hotellilta rannalle satoi vettä, mutta onneksi sade taukosi kun pääsimme perille. Autolla ei pääse ajamaan ihan rannalle asti, vaan autot tulee jättää tien varteen. Kävelymatkaa rannalle oli muutama sata metriä.
Rummun tunnelmaan pääsi heti, kun nousimme autoista. Paikalla on toiminut Neuvostoliiton aikaan vankila, ja vankilan vangit ovat työskennelleet Rummun kaivoksella. Vankila ja myös kaivos lakkautettiin vuonna 1991 Viron itsenäistyttyä. Piikkilanka-aidat vartiotorneineen olivat kuitenkin vielä jäljellä. Heti aloin pohtia, että onkohan kukaan yrittänyt noiden aitojen yli pakoon. Itse en ainakaan lähtisi kokeilemaan. Kuvasta ei selkeästi näe, mutta tupla-aidat on kyseessä.
Tie rannalle oli hiekkatietä, ja sateisena päivänä täynnä vesilammikoita. Silti myös vaunujen kanssa paikalle pääsi helposti.
Ilmeisesti pilvisen ja hieman sateisen päivän vuoksi olimme ainoat rannalla. Ei mekään kovin pitkään rannalla viihdytty. Sen verran kuitenkin, että lapset ehtivät käydä uimassa kristallinkirkkaassa vedessä, ja seurueemme kalastaja kokeilla kalaonneaan, tosin tuloksetta tällä kertaa. Edes sukeltajia tai snorklaajia ei ollut paikalla. Kirkas vesi, ja louhoksen lopettamisen vuoksi veteen vajonnut vankila nimittäin houkuttelevat paikalle heitä ilmeisen sankoin joukoin.
Koko paikka oli vaikuttava. Varsinkin ne vankilan vanhat piikkilanka-aidat ja vartiotornit saivat vankilan todelliseksi. Vielä kun muurien sisäpuolelle olisi päässyt vaivatta kurkkaamaan. Ehkä parempi näin. Säilyipähän jonkinlainen salaperäisyys.
Tänä viikonloppuna alueella järjestettiin myös Rummu Rock. Onneksi emme pyrkineet paikalle samaan aikaan lapsiperhereissullemme.
Hieno paikka mukavan lähellä. Suosittele muillekin. Yöpyä kannattaa läheisessä Padise Manorissa. Siitä, edullisesta mutta erittäin tasokkaasta hotellista, myöhemmin lisää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Pidän kommenteista ja kysymyksiinkin vastaan mielelläni!