Kyllä kävi kuhina eilen Suomenlinnassa!
Odottelin ystäviäni Kauppatorilla, jonka aikana yksi Suomenlinnan lautta ehti lähteä. Ihan hyvä, etteivät ystäväni ehtineet siihen, koska hyvä jos olisimme sekaan mahtuneet. Tai siltä se sivusta katsottuna näytti. Kenties sekin lautta oli aivan yhtä täynnä, jolla me matkan taitoimme. Ehkä sitä sulautuu joukkoon huomaamatta, että missään ihmispaljoudessa onkaan. Vaunujen kanssa kun saa mennä Kauppatorin päässä ennen muita ihmisiä lauttaan, ja varaa on valita minne päin lauttaa omat vaununsa parkkeeraa. Muut sitten ovat niitä, jotka sulloutuvat sekaan.
Suomenlinna taitaa olla näin Helsingissä asuvan näkökulmasta liian lähellä. Niin ihana paikka, ja silti siellä tulee käytyä vain joka toinen tai joka kolmas kesä. Ihan käsittämätöntä. Siellä kun riittää ihasteltavaa. Aina löytyy jotain jonkin nurkan takaa, mitä ei ollut aiemmin huomannutkaan.
Ja onhan Suomenlinna piknikpaikkana ihan lyömätön. Ei joka nurkalla valkoposkihanhia raivaamassa vihaisina itselleen nurmikkotilaa ja kakkaamassa joka neliötä piknik-kelvottomaksi. Eikä edes niitä kymmeniä lokkeja hamuamassa eväitä. Vaikka jätin pullanpalan vaipanvaihdon ajaksi viltille, ei se pulla hävinnyt siitä minnekään. Siinä se oli, kun palasin sitä syömään. Meidän evästuokiotamme seurasi vain yksi yksinäinen lokki, ja sekin joidenkin metrien etäisyydeltä. Hyvin kärsivällisenä. Ja kun huomasi, ettei meiltä mitään liikene, siirtyi se kenties toisten eväitä odottelemaan.
Ja nurmikkotilaahan Suomenlinnassa riittää. Nurmikonkaistaleen saa omalle seurueelleen ihan yksinoikeudella. Voi sitä lasten riemua, kun he odottivat lähtölaukausta ja juoksivat kilpaa ees-taas. Uudelleen ja uudelleen. Aina yhtä iloisesti kikatellen. Ei muu auttanut kuin kikattaa mukana.
Nyt teen päätöksen, että seuraava kerta Suomenlinnan piknikille on viimeistään ensi kesänä.
Odottelin ystäviäni Kauppatorilla, jonka aikana yksi Suomenlinnan lautta ehti lähteä. Ihan hyvä, etteivät ystäväni ehtineet siihen, koska hyvä jos olisimme sekaan mahtuneet. Tai siltä se sivusta katsottuna näytti. Kenties sekin lautta oli aivan yhtä täynnä, jolla me matkan taitoimme. Ehkä sitä sulautuu joukkoon huomaamatta, että missään ihmispaljoudessa onkaan. Vaunujen kanssa kun saa mennä Kauppatorin päässä ennen muita ihmisiä lauttaan, ja varaa on valita minne päin lauttaa omat vaununsa parkkeeraa. Muut sitten ovat niitä, jotka sulloutuvat sekaan.
Suomenlinna taitaa olla näin Helsingissä asuvan näkökulmasta liian lähellä. Niin ihana paikka, ja silti siellä tulee käytyä vain joka toinen tai joka kolmas kesä. Ihan käsittämätöntä. Siellä kun riittää ihasteltavaa. Aina löytyy jotain jonkin nurkan takaa, mitä ei ollut aiemmin huomannutkaan.
Ja onhan Suomenlinna piknikpaikkana ihan lyömätön. Ei joka nurkalla valkoposkihanhia raivaamassa vihaisina itselleen nurmikkotilaa ja kakkaamassa joka neliötä piknik-kelvottomaksi. Eikä edes niitä kymmeniä lokkeja hamuamassa eväitä. Vaikka jätin pullanpalan vaipanvaihdon ajaksi viltille, ei se pulla hävinnyt siitä minnekään. Siinä se oli, kun palasin sitä syömään. Meidän evästuokiotamme seurasi vain yksi yksinäinen lokki, ja sekin joidenkin metrien etäisyydeltä. Hyvin kärsivällisenä. Ja kun huomasi, ettei meiltä mitään liikene, siirtyi se kenties toisten eväitä odottelemaan.
Ja nurmikkotilaahan Suomenlinnassa riittää. Nurmikonkaistaleen saa omalle seurueelleen ihan yksinoikeudella. Voi sitä lasten riemua, kun he odottivat lähtölaukausta ja juoksivat kilpaa ees-taas. Uudelleen ja uudelleen. Aina yhtä iloisesti kikatellen. Ei muu auttanut kuin kikattaa mukana.
Nyt teen päätöksen, että seuraava kerta Suomenlinnan piknikille on viimeistään ensi kesänä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Pidän kommenteista ja kysymyksiinkin vastaan mielelläni!