Slider

Lontoon henkeä Reposaaressa

keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Reposaareen on avattu uusi Lontoo-henkinen gastropubi. Näin kertoivat porilaiset. Reposaaressa. Selvähän se. Mennään käymään.

Vasta kun lähdimme ajamaan Reposaareen, tajusin, ettei se olekaan mikään Porin kaupunginosa parin kilometrin säteellä keskustasta. Sehän olikin todella valloittava pieni saari. Oikeasti saari :D Ihania puutaloja, omenapuita, venesatamia. Paljon leppoisaa tunnelmaa. Hih, olimme ihan oikealla kesälomaretkellä :)

Sääkin oli täydellinen ravintolavisiitille. Aurinkoista, mutta ei ehkä ihan niin lämmintä, että koko päivän olisi voinut hengata ulkoilmassa. Täydellistä pienelle kesäretkelle.

The Merry Monk on avattu huhtikuussa Reposaaren Satamapuiston vanhaan rantamakasiiniin. Uutukainen paikka siis. Ja melkoisella paikalla, kuten kuvasta näkyy :)



Myös sisätilat olivat hienot. Olutvalikoima oli Lontoon tyyliin kattava. Myös hyvää alkoholitonta olutta löytyi. Siitä minä pidän!

Lapset ovat myös tervetulleita ravintolaan. Muutama lelu ja lautapeli löytyi sohvanurkkauksesta viihdykkeeksi.




Ja miten piristävää voikaan olla pöydän virkatut jalat :)



Pöytäseurueemme jokainen jäsen tilasi burgerin. Haukiburgerikin olisi ollut listalla, mutta koska haukea ei vielä edes imettäessä suositella, otin minäkin omani lihalla. Hyvää oli. Pöydässämme ihmeteltiin, miten pihvistä voi saada niin maukkaan. En tiedä. Sovimme testaavamme sitä juhanuksena. Eli ehkä jo huomenna.



The Merry Monkin terassilla kelpaisi myös ruokailla. Tai ihan vain siemailla tuopillinen olutta. Maisemat on kohdillaan.





Olisin halunnut muutaman kuvan myös muualta Reposaaresta. En kuitenkaan ottanut. Se oli jotenkin liian viehättävä siihen. Kuviin kun ei koskaan saa sitä samaa tunnelmaa. Kuvat jäivät. Reposaaressa täytyy siis käydä toistekin.

10 kommenttia:

  1. Ihanan kesäinen tunnelma kuvissa, tuli ihan hirveä hinku uimaan luonnonvesiin. :-) Ja kivan kuuloinen matkakohde, laitoin korvan taakse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesä saisi kyllä tulla jo lämpötilankin puolesta! Muuten tuolla oli jo ihan kesälomafiilis :)

      Poista
  2. Reposaari eli Räpsöö on kyllä Porin parasta antia. Itse kävin siellä töissä jokusen vuoden, valloittava saaristolaistunnelma ja ihanat maisemat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on. Todella viehättävä paikka! Onneksi ravintola avattiin sinne, muuten en varmaan vieläkään tietäisi koko saaren olemassaolosta.

      Poista
  3. Räpsöö on kyllä parasta mitä Satakunnasta ja Porista löytyy.

    VastaaPoista
  4. 18 vuotta, eli koko lapsuuteni siellä asuin. Hieno paikka, etenkin lapsille turvallinen paikka kasvaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin hyvin kuvitella, että on ollut hieno ja turvallinen paikka viettää lapsuus. Ja kaunis! Siitä en pääse yli, miten kaunista siellä oli :)

      Poista
  5. Oi miten ihanan näköistä. täytyypi testata pikimmiten, kun palaamme Suomeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen! Hyvää ruokaa kauniissa ympäristössä, mikä sen parempaa :)

      Minun listallani on pitkään ollut tuo teidän tämänhetkinen kotikaupunkinne Istanbul. Meidän perhe suuntaa sinne vielä joku päivä.

      Poista

Pidän kommenteista ja kysymyksiinkin vastaan mielelläni!

Lue myös tämä

Vuoden 2024 matkasuunnitelmat ja -unelmat

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan