Slider

Kun ei rantalomalla pääse rannalle @Yyteri

keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Juhannusta edeltävänä lauantaina oli ihana kesäinen aurinkopäivä ja sunnuntaina ihana sadepäivä, alkuviikosta aurinkoista, mutta kylmää. Yyterin ulkoilmasta ei sateella juuri pääse nauttimaan, mutta rantakelejä ei Yyterissä oleminen vaadi.





Meillä oli vuokrattuna mökki Yyterin kylpylähotellin viereiseltä mökkialueelta juhannusviikolla torstaihin asti. Tietenkin olisimme toivoneet lämpimämpiä kesäsäitä (mukaan on pakattuina myös hellemekko), mutta Suomen suven tietää. Tai ei siis tiedä. Oli siis varauduttava pitkin kalsarein ja villasukin. Valitettavasti juuri niille siellä oli käyttöä. Mutta ei se mitään. Juhannusviikon sää taitaa lähes poikkeuksetta olla kesän kylmintä aikaa.



Sateen ropina mökissä on itseasiassa aika virkistävääkin. On ihan sallittua käpertyä sohvalle viltin alle täysin hyvällä omatunnolla. Laittaa tuli takkaan ja paistaa siinä lounasmakkarat (joskin ilmeisesti sadesäästä johtuen savua tuli takasta sen verran sisälle, että sain palovaroittimen soimaan ja vaatteemme tuoksumaan mukavasti savulle, hups :).





Niin ihania kuin kesäiset sadepäivät onkin, niin aika ihanaa, että niitä sattui tälle mökkipätkälle vain se yksi. Yyterin ympäristössä nimittäin on upeat lenkkimaastot. Metsän keskelle on noussut toinen toistaan upeampia kesämökkejä (joita näin uteliaan näkökulmasta on hienoa käydä katselemassa), ja onhan se itse metsäkin mieluisaa katsottavaa.



Poutasäällä pääsimme myös paremmin grillaamaan. Terassi kun ei ole katettu mökissämme, ja sateenvarjon alla tai sadetakki päällä grillaaminen ei ole niin kovin hehkeää. Kesäistä kylläkin. Grilliruoka saa kesän tuntumaan kesältä, oli helle eli ei :)



Ja tuultahan Yyterissä on riittänyt leijoille ja purjelaudoille. Minun märkäpukuni unohtui kotiin. Parempi niin. Olisi vienyt vain tilaa. Ei minua näin kylmällä olisi veteen saanut kuitenkaan. Mieheni sen sijaan oli rohkea ja kävi vesillä.

Yyterin surffikeskus on avoinna kesällä joka päivä (ilmeisesti kuitenkin säävarauksella). Sinne vaan vuokraamaan sup-lautoja ja kajakkeja, tai ottamaan purjelautatunteja!






Olisihan Yyterissä kylpylähotelli, jossa pääsisi uimaan ihan uloskin asti. Tai olisin voinut käydä vaikka hoidattamassa jalat kesäkuntoon. Me emme kuitenkaan kaivanneet mitään lisäohjelmaa. Viikko kului leppoisasti juuri näin.



Vielä kun juhannuspäivänä palasimme Yyteriin ja aurinkoon ja saimme pidettyä perinteisen vieraat vs. isäntäväki juhannus-Kimble-ottelun (minä voitin!). Ja kaiken kukkuraksi pöytään ilmestyi vastapaistettuja vohveleita marjoineen ja myöhemmin pöydän täydeltä grilliherkkuja. Alkoi kesäkin tuntumaan kesältä.


2 kommenttia:

  1. Voihan Yyteri! En ole käynyt tuolla sitten lapsuuden. Joka kesä se on mielessä ja joka kesän lopulla huomaan, etten vieläkään käynyt siellä. Jonain toisena kesänä ja jonain toisena vuonna sitten. Suomen juhannus on kyllä siitä melko varma, että silloin ainakin sataa ja on kylmä :D Harmi, että se piti paikkansa tänäkin vuonna, mutta mukavaa, että nautitte Yyteristä siitä huolimatta. Nyt tekee mieli vohveleita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa muuta! Eiköhän se kesä tästä pikkuhiljaa ala. Tai alettiin me katsomaan jo äkkilähtöjä aurinkoon ensi viikolle :) mutta niin ovat tehneet monet muutkin, kun sää on nyt näin viileä.
      Vohvelit tuoreilla marjoilla on kyllä ihan parasta :)

      Poista

Pidän kommenteista ja kysymyksiinkin vastaan mielelläni!

Lue myös tämä

Vuoden 2024 matkasuunnitelmat ja -unelmat

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan