sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Vauvan kanssa lentokoneeseen - mitä mukaan?

Nyt kun viimeinenkin Italian matkaaja on syntynyt, voidaan suunnata ajatukset kohti itse matkaa. Kevät on kulunut niin pikavauhtia eteenpäin, että jotenkin en ole edes tajunnut, miten pian matka tuleekaan vastaan. Ihan jo reilun parin kuukauden kuluttua!

Meillähän koko kevät on vauvan myötä täynnä uutta opeteltavaa ja ihmeteltävää - ihan joka päivälle. En siis ollut yhtään etuajassa, kun aloin jo jonkin aikaa sitten pohtia, että mitä kaikkea tuleekaan ottaa huomioon vauvan kanssa matkustaessa. Kolmen kuukauden ennakointi tuntuu ihan varmasti joistain liioitellulta, mutta minulle hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Mitä sitä turhaan stressaamaan, jos voi tehdä asiat hyvissä ajoin stressaamatta :)

Aiheen teki muutama viikko sitten ajankohtaiseksi myös se, että huomasin sattumalta Facebookissa keskustelun, jossa tuore äiti kyseli mitä kaikkea tulee huomioida vauvan kanssa lentokoneessa, ja mitä kaikkea tulee koneeseen ottaa mukaan. Onneksi aloin tehdä jo tuolloin muistiinpanoja itselleni asiasta. Muutenhan joutuisin aloittamaan lähempänä matkaa aivan alusta. Paljon helpompi vain poimia muiden valmiit vinkit ja koostaa niistä lista odottamaan matkaa.

Mitä siis mukaan lentokoneeseen vauvan kanssa matkustettaessa?

Vauvalle:
  • Vaihtovaatteet tai paritkin
  • Vaippoja
  • Pyyhe tai muu alusta vessan hoitopöydän päälle 
    • onko lentokoneiden vessoissa hoitopöytiä?? Vai olikohan tämä vinkki kentälle?
  • Kosteuspyyhkeitä
    • Vinkkien mukaan ihan kokonainen paketti. Tosin kaikki kai tietävät lentokoneiden vessojen altaat - jos sinne saa mahdutettua juuri ja juuri omat kädet, niin vauvan peppua taitaa olla aivan turha edes yrittää hanan alle mahduttaa - kaiken lisäksi sellaisen hanan, josta saa vettä kahden sekunnin ajan kerralla. Vessaan ei taida mahtua enää kolmatta kättä pitämään hanaa auki ;)
  • Helistin, kirja, purulelu.
    • Mikä sitten onkaan sen hetken paras viihdyke.
  • Tutti tai tuttipullo nousuun ja laskuun (imetyskin käy)
  • Viltti
    • peitoksi ja myös peittämään nukkuvan vauvan kasvoja koneen kirkkailta valoilta
  •  Pipo
    • koneessa voi olla kylmä tai vähintään vetoisaa
  • Naksuja, imettäviä hedelmäsoseita tai muuta ei sotkevaa ruokaa jos niiden aika jo on
  • Rattaat tai kantoreppu/-liina
    • Tästä on ihmiset montaa mieltä, toisten mielestä rattaita ei kannata ottaa koneeseen asti, toisten mielestä ylisuuren hoitolaukun, vauvan, omien ulkovaatteiden ym. kapsäkkien kantaminen on hankalaa ja rattaat toimii hyvin kantojuhtana. Panun Matkat -bloggaaja osasi kertoa, että Helsinki-Vantaalla rattaat täytyy aina jättää baggage dropiin, mutta joillain muilla kentillä tilanne voi olla toinen ja silloin ehkä itse päätyisin ottamaan rattaat mukaan koneelle asti. Rooman tilanne täytyy vielä tarkastaa kesän matkaamme ajatellen.
  • Turvakaukalo
    • Tätähän ei tarvitse, jos ei matkalla turvakaukaloa käytä. Me vuokraamme auton, joten säästämme viitisenkymppiä sillä, että otamme oman mukaan. Finnairilla sen saa ottaa koneeseen mukaan, jos vain tilaa on. Jos ei ole, niin sen saa kuulla sitten portilla ja kaukalo jätetään koneen ulkopuolelle, josta sen saa sitten myös lennon jälkeen napata mukaansa.

Kommenteissa oli myös vauvan kuulosuojaimet, mutta itse en ainakaan vielä lämmennyt tälle idealle. Kokeneemmat voivat kertoa, olisivatko tarpeen?

Itselle (koska vauva):
  • Vaihtovaatteet tai parit 
    • Jos vauva puklailee ja oksentelee, niin eiköhän niistä riitä myös minun tai mieheni vaatteilleni asti.
  •  Muovipussi roskille
    • Tämän kai saa myös lentoemännältä, jos ei omasta kassista löydy.
  • Paljon hermoja
    • Jos vauva itkee, niin sitten se itkee. Eihän koneen hurinan seasta sitä kuule kuin pari lähintä riviä. Ja vaikka kuulisikin, niin sille ei sitten mitään voi. Siitä olivat keskustelijat eri mieltä kannattaako vauvaa pitää hereillä ennen lentoa. Toiset ajattelivat väsyneen vauvan nukahtavan helpommin koneessa, toiset eivät taas halua väsynyttä ja kiukkuista vauvaa lennolle. Tämä kai riippuu täysin minkälaisen vauvan koneeseen ottaa mukaan.

Tavaroiden lajittelusta ja jaottelusta eri pussukoihin välttämättömyyden mukaan oli myös keskustelua. Ja järjestelmällisyydessä minä olen kyllä jo nyt ihan paras! Eli käsimatkatavaraan pienempi laukku, johon laitetaan ne tavarat, joita aivan varmasti tarvitaan. Muut just-in-case -vermeet voivat olla isommassa laukussa ylälokerossa, josta niitä sitten tarvittaessa voi kaivaa.

Ja pitkän listan päätteeksi vielä huomio, että kannattaa ottaa mahdollisimman vähän tavaraa, jotta tavarapaljous ei stressaa ja ole liian hankala kannettavaksi. Juupa juu. Saa nähdä miten meidän käy :)

Koneen istumapaikat
Koneen istumapaikasta oli myös monta kommenttia. Hyvä huomio on se, että missään nimessä ei kannata suostua exit-paikalle (joskaan vauvan kanssa siinä ei kai saa istuakaan), koska silloinhan mitään käsimatkatavaroita ei saa laittaa edessä istuvan penkin alle. Minä en exit-paikoista muutenkaan välitä, mutta jos joku sattuu sellaisen toivomaan ja varsinkin siitä etukäteen maksamaan, niin rahat menevät hukkaan.

Eturivin paikka vauvakopalla olisi kaikkein paras vaihtoehto, mutta meidän kolmen tunnin lennolla se ei liene tarpeen - varsinkaan jos siitä joutuu maksamaan. Pidemmällä lennolla siitä helppoudesta maksaisin mieluusti. Vauva koppaan nukkumaan ja omat kädet on vapaana ruokailuihin ja muihin - eikö kuulosta helpolta? :) Kerron sitten jälkikäteen oliko se sitä, heh :D


Lisää vinkkejä otan mieluusti vastaan, jos listasta jäi jotain oleellista huomioimatta.

9 kommenttia:

  1. Tuttinauha! Erittäin tärkeä :) ja silti noin 5kpl puhtaita tutteja mukaan, koska ne tuppaa lentelemään..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä! Se meillä on muuten vielä kokonaan hankkimatta. Taitaa päteä itseasiassa koko reissuun, kun niin pienen kanssa matkustetaan. Mutta hyvä huomio, etteivät ole sitten ruumassa siinä vaiheessa kun niitä tarvitaan.

      Poista
  2. Kyllä, tarpeellinen kapistus ihan koko reissussa ja kotonakin. Ja kuulosuojaimista sen verran, että meillä ei koskaan ole käytetty (vaikka joskus mukana ollutkin). Ainoastaan kerran olisi ollut tarpeen kun Nykin lennolla oli paljon turbulenssiä, josta jatkuvasti kuuluteltiin jotain. Herkkäunisella nelikuisella Maxilla meni päikkärit ihan plörinäksi kun heräili kuulutuksiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei, ehkä ne kuulosuojaimet kannattaa hankkia sitten vasta jos meinaa pidempää lentoa lentää. Hyvä tietää :)

      Poista
  3. En ole koskaan nähnyt lentokoneiden vessoissa hoitopöytiä, ei edes bisnes-luokan puolella, joten tuo vinkki oli varmaan kentälle. Onhan siinä aikaa turvatarkastuksen jälkeen ennen kuin pääsee koneeseen, että silleen järkevä.

    Rooman tilanteesta en tiedä, mutta Yhdysvalloissa on normaalia, että rattaat tarvitsee jättää vasta lentokoneen putkeen, josta ne siirretään ruumaan.

    Tosi hyvä tämä sun listaus! Ei ole (vielä) itsellä kokemusta aiheesta, mutta kiinnostaa silti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt vasta huomasin kommenttisi. Hassua ettei sähköpostiin ole tullut mitään huomautusta. Hmm.

      Palasin siis nyt tähän listaan, kun se ensimmäinen lentomatka on jo ihan käsillä :) Itsekin olen usein nähnyt rattaita jätettävän juuri ennen konetta, mutta en ole kiinnittänyt huomiota, missä näin on ollut ja missä ei.

      Nyt huomasin, että listaamani tarvikkeet on peittoa lukuunottamatta sellaiset, että ne on ihan koko ajan mukana, on kyseessä pidempi tai lyhyempi matka. Ihan jo kyläillessä on jopa kahdet vaihtovaatteet mukana :) Näiden lisäksi myös nenätipat ja sumute ja niistin on meidän vauvan kanssa vielä tarpeelliset, kun nenä kerää maidot ja pölyt, niin saadaan puhdistettua nenä vielä ennen nousua ja laskua. Ja se muovipussi on tarpeellinen myös, jos kakat/pissat tulee vaatteille asti. Ei tarvitse niitä ihan sellaisenaan laittaa kassiin.

      Poista
    2. Täydentääkseni vanhaa: useimmissa lentokoneiden vessoissa on itse asiassa seinästä kääntyvät hoitopöydät. Niihin ei vain kiinnitä huomiota, jos ei tarvitse. Esimerkki vaikkapa tässä kuvassa http://thumbs.dreamstime.com/z/aircraft-toilet-18312563.jpg

      Poista
    3. Hyvä huomio! Mekin nuo hoitopöydät bongasimme jo heti ensimmäisellä lennolla. Ovat kyllä ihan tosi käteviä, eikä niihin tosiaan kiinnitä mitään huomiota, jos niille ei ole tarvetta! Niiden wc:iden ovessa jo on merkki, jos hoitopöytä löytyy. Isompien koneiden kaikissa vessoissa kun niitä ei ole, mutta aina joissain :)

      Poista

Pidän kommenteista ja kysymyksiinkin vastaan mielelläni!