sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Matkalla vastuullisesti

#ReilutBlogit -kampanja ei olisi voinut parempaan aikaan alkaa. Juuri siitä edellisenä iltana luettuani kollegani tuli esittelemään kuvaa itsestään rapsuttamassa tiikeriä. Hmm. Tästähän juuri häly on noussut. Melkoinen keskustelu syntyi, kun suomalainen matkanjärjestäjä julkaisin Instagramissa kuvan matkaoppaasta halaamassa huumattua tiikeriä (kattavasti tapauksesta mm. Tarinoita maailmalta -blogissa). Kollegani vakuutteli, että juuri tämä hänen rapsuttelun kohteena ollut tiikeri ei ollut huumattu. Se oli kuulemma vain kasvanut koko ikänsä vankeudessa, ja sen takia näin kesy. Ei mennyt läpi, ja miten tämä seikka asiaa toisaalta helpottaisi? Ei kai tiikereitä ihmisten pehmoleluiksi ole tarkoitettu, oli tapa mikä tahansa. Tosin keskustelua tämä saman tien toimistolla herätti. Hyvä niin.

En itsekään ole aina ollut tietoinen näistä turistien iloksi huumatuista ja vangituista eläinten kohteluista. Nehän on niin kovin sööttejä. Enkä voi sanoa, että edelleenkään olisin täysin tietoinen mikä on hyväksi eläimille ja mikä ei. Paljonhan eläintarhat tekevät suojelutyötä esimerkiksi sukupuuttoon kuolevien eläinten hyväksi. Mutta väittääkö osa ei-eettisistä toimijoista näin, vaikka intressit olisivatkin turistien rahojen saaminen omaan kukkaroon? Ja tulipa mieleen, että oliko perjantaisen ilonaiheeni Helsinki-Vantaalla täyttämisaikeissa tapettuja eläimiä? Ei kai sentään? Ei kai Helsinki-Vantaa?

Onneksi aktiiviset matkabloggaajat ovat kirjoittaneet paljon tästä aiheesta, jolloin tietoisuus leviää. Tämä #ReilutBlogit-kampanja on erityisen tervetullut. Oli mukavaa saada haaste Vaihda vapaalle -blogin Elinalta, jotta kampanjan herättämät ajatukset tulee kerrottua muillekin. Toivottavasti nämä postaukset saavat mahdollisimman monen vähintäänkin pohtimaan omia toimiaan. Jatkossa olemme kaikki hieman viisaampia. Minä ainakin.

Tiedostamatta väärin
Itse olen vuosien varrella ihastellut ruuhkaisella jalkakäytävällä jalastaan ketjulla kiinni olevia papukaijoja, pitänyt olalla huumattuja ja kahlittuja apinaraukkoja ja käynyt eläintarhoissa, joiden eläinten olot eivät todellakaan ole minkään elämän arvoisia.

Olen myös uinut delfiinien kanssa. Vielä Kuubassa, missä uinti oli todella edullista, mikä tarkoittaa vieläkin ankeampia oloja vankeudessa eläville delfiineille. Minulla ei käynyt pienessä mielessäkään, että olisin tehnyt jotain väärin. Delfiinit ovat niin kovin iloisen näköisiä. Ulospäin en osaisi surullista, vankeudessa elävää ja iloista, vapaata delfiiniä erottaa.



Eikä nämä tunnustukseni lopu vielä tähän. Näiden lisäksi olen myös ratsastanut norsulla. Mutta se ei kyllä ollut mukavaa. Tietenkin aluksi ajatus oli mukavaa ja jännittävää, mutta jossain vaiheessa retkeä huomasin miten norsun pään päällä ollut rätti oli aivan veressä. Norsua ohjannut mies hakkasi norsun päätä jatkuvasti piikillä, jotta sai norsun toimimaan haluamallaan tavalla. Kamalaa. Täysin uusi tieto minulle oli se, että norsujen selät eivät edes kestä ratsastajan painoa. Nyt tiedän. Ja me vielä kannatimme tätä toimintaa :(

Muutakin kuin vain eläinten kaltoinkohtelua
Vastuulliseen matkailuun kuuluu toki myös paljon muuta, kuin vain eläinten kohtelu.  Ulkomaanmatkailuhan vaatii melko paljon lentämistä, ja sitä teen itse varmasti keskivertoa enemmän. Olen pyrkinyt tasoittamaan tilannetta, tai ainakin parantamaan omaa itsetuntoani arjen matkoissa. Työmatkat pyrin joko kävelemään tai pyöräilemään, tai vähintäänkin kulkemaan julkista liikennettä hyödyntäen. Lentokentällekin kuljen mieluummin bussilla tai kimppataksilla kuin omalla taksilla. Ei varmasti hyvitä kaikkia lentojani, mutta toivottavasti edes pienen osan.

Matkoilla pyrimme myös valitsemaan paikallisten tarjoamia palveluita suurten kansainvällisten toimijoiden sijaan, ja sellaisia ravintoloita, jotka hyödyntävät paikallisten tuottajien raaka-aineita. Pieniä tekoja on vaikka kuinka paljon, joilla saa hyödyn juuri niille ihmisille, joiden kotipaikkakunnalla kulloinkin matkustaa.



Vastuullisesti Guatemalan vuorilla
Yksi parhaista kokemuksistani kestävästä matkailusta on käynti Guatemalassa Plan-kummpilapsen luona. Olimme siinä vaiheessa jo maksaneet jonkin vuoden kuukausisummaa Planille. Vierailulla vahvistui se, että rahamme olivat todella hyödyksi. Minua kierrätettiin kouluissa, joiden pulpetit ja tuolit olivat brändätty Planin logoilla merkiksi siitä, kuka koulut on rahoittanut.

Myös kummilapsemme yhteisön näkeminen vahvisti entisestään ajatusta siitä, että vaikka he kuinka omavaraisesti pyrkivätkin elämään, on apu enemmän kuin tarpeen.




Varsinaisestihan tämän matkan tarkoitus ei ollut avustaa kylää ja kummilasta, vaan idea avustamisesta lähti jo kauan ennen kuin vierailu kylässä oli edes ajatuksissa.

Mutta jos matkailukin on elämäntapa, niin eikö vastuullisuudenkin silloin pidä olla.

#ReilutBlogit-kampanja
Tämä postaus on osa #ReilutBlogit-kampanjaa ja sai alkunsa Vaihda vapaalle -blogin Elinan haasteesta.

Osallistumisohjeet:
1. Kerro minkälainen rooli kestävällä ja eettisellä toiminnalla on sinun elämässäsi.
2. Kerro jokin mukava kokemus mikä sinulla on ollut kestävästä matkailusta.
3. Haasta mukaan vähintään kolme muuta blogia mukaan tähän. Sinun ei tarvitse olla matkabloggaaja tätä varten, vaan voit kirjoittaa myös muista kestävään kehitykseen liittyvistä asioista.

Kerro myös kommenttiboksissa omista kokemuksista ja osallistu mieluusti sekä Twitterissä että instagramissa hashtagilla #ReilutBlogit tähän kamppikseen ja jaa FB:n puolella ilosanomaa myös muille kun kohtaat hyvän tarinan! Voit myös osallistua tähän omassa blogissasi vaikket nimettyä haastetta saisikaan. Mitä enempi, sen parempi!

Minulta haasteen saavat:
Täällä tuulee
Masutoaitemu
Lumo Lifestyle

6 kommenttia:

  1. Tietämättömyys on varmasti se suurin syy siihen miksi eläimet joutuvat kaltoin kohdelluksi turistien viihdyttämiseksi. Delfiinin "ikuinen hymy" hämää ja niihin on helppo ihastua. Olen käynyt nämä läpi itsekin :/ Onneksi tieto asioista lisääntyy jatkuvasti. Kiitos, kun otit osaa haasteeseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan varmasti. Esimerkiksi roskien luontoon heittäminen on välinpitämättömyyttä, mutta harva varmaan tietoisesti haluaa pahaa eläimille.

      Kiitos haasteesta :)

      Poista
  2. Tämä oli hyvä postaus, kiitos että jaoit. Ja erittäin hyvä, että aiheesta nousi teidän toimistolla keskustelua! Liian helppoa olisi ollut vain hymistellä ja pitää mölyt mahassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika oikeaan aikaan oli noussut kohu huumatuista tiikereistä. Mikään saarnaajatyyppi en osaa olla, mutta omat mielipiteet ja muiden kirjoittamista asioista tulee kyllä sanottua ääneen. Jokainen rakentaa sitten omat mielipiteensä ja toimii omaksi katsomallaan tavalla. Ja keskusteluistahan oppii samalla itsekin vielä lisää! Tietämättömyys kai kuitenkin on se suurin ongelma.

      Poista
  3. Tosi hyvä postaus! Linkkasin tämän myös omaan postaukseeni aiheesta, johon olen kerännyt kaikkien kampanjapostauksia. Kiva kun lähdit mukaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kiitos! Aihe on mielenkiintoinen ja hyvin ajankohtainen. Toivottavasti tietoisuus näin leviää!

      Poista

Pidän kommenteista ja kysymyksiinkin vastaan mielelläni!