sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Täysi talvi käynnissä Messilässä

Ihanaa, että on edes sen verran lunta, ettei aamulla tarvitse kävellä sysimustassa maisemassa töihin. Tai no, ei ne päivätkään sen valoisampia lumettoman talven aikana ole. Mutta nyt ei onneksi ainakaan muutamiin päiviin ole tarvinnut murehtia siitä.

Hiihtolatuja ei kuitenkaan vielä ihan Helsingissä asti ole (tai kai niitä jokunen kilometri on, muttei ilmeisesti kovin hyviä). Oli miten oli, lähdimme viikonlopuksi latujen luo Messilään ja Lahteen.





Scandicin pisteitä oli kertynyt sen verran, että saimme Lahden Scandiciin ilmaisen yön. Messilän rinnemökki olisi tietysti ollut mukavampi, kätevämpi, kotoisampi. Niin kuin mökit ovat. Mutta ilmainen hotelliyö versus parin-kolmensadan mökki? Taitaa olla turha sanoa kumman valitsimme.

Messilässä oli jo 20 kilometriä valaistuja latuja auki. Ja rinteet tietysti myös. Minua ei tämän mahan kanssa enää päästettäisi rinteisiin vaikka haluaisinkin. Tosin sepä ei haittaa, koska olisin valinnut hiihtämisen joka tapauksessa. Ei ole elämäni aikana montaakaan talvea mennyt niin, etten olisi vähintään kerran hiihtoladulle päässyt. Hiihto on ehdottomasti talvilajeista eniten minun.

Ajelimme lauantaina suoraan Messilään. En yhtään muistanut, millaista maasto siellä on. Tasaista? Mäkistä? Sekä että? Ja valitettavasti mistään nettisivuiltakaan en löytänyt tietoja. Latujen kuntotiedot olivat myös kiven takana, kun mski.fi:n päivitys on näemmä lopetettu. Kun saimme sukset jalkaan ja hiihdettyä ensimmäiset parisataa metriä, latutiedot selvisivät. Vasta siis hiihtoladun alkupäässä (ei alussa) oli kyltti "Hyvä hiihtäjä, tämän latureitistön maasto on mäkinen ja reitit ovat vaativia". Ehkä he eivät halua säikäyttää ensikertalaisia laduiltaan ilmoittamalla tätä ennakkoon?



Latukartta tuli vielä myöhemmin vastaan - parempi myöhään kuin ei milloinkaan? Minä valitsin lyhimmän reitin, mutta töitä sai senkin eteen tehdä. Yhden jyrkän ja pitkän alamäen tamppasin, kun en näin suuren vatsan kanssa saa enää kaatua.



Ja 0,6 km pätkä, josta oikaisin, oli pelkkää ylämäkeä. Peukutin kameralle viimeisen mäen kunniaksi. Turhaan. Mäen päälle päästyäni huomasin, että latu jatkuukin rinteen suuntaan, ei alamäkeen. Ja kun sykekään ei ihan pilviin asti saa enää tässä vaiheessa raskautta nousta, piti tamppaamista jatkaa. Latukaan ei ajoittain ollut kovin hyvin tehty muutoin kuin muiden hiihtäjien jälkien ansiosta, joten ihan riittävän hien sai tampatenkin pintaan.



Mäen kun olin noussut, oli alamäen vuoro. Tällä kertaa en tampannut alas, mutta aurasin. Onneksi edelläni meni vanhempi nainen, joten päättelin, että jos hän selviää, selviän minäkin. Tasapaino minulla onneksi on vahvimpia puolia - ainakin suksien päällä.

Lopun kilometri tai pari oli sentään mukavaa hiihdettävää maastoa. Onneksi ladulla oli muitakin, sillä kyltitykset olivat todella surkeat - tai siis olemattomat. Risteyksissä piti oikeasti miettiä minne sitä lähtisi. Pariin otteeseen kysyinkin muilta hiihtäjiltä neuvoa.



Myös rinteet olivat auki. Messilässä olikin täysi tohina päällä. Telineet täynnä suksia, ravintolat kuhisi asiakkaita. Tällaisia talvien kuuluisikin olla.





Sunnuntaina minä ja mieheni lähdimme parempien latujen toivossa Lahden urheilukeskukselle. Seurueemme perinteisen hiihtäjät ja pulkallalaskijat palasivat Messilään. Salpausselän ladut olivat hyvässä kunnossa, kiitos edellisen päivän yhdistetyn kisoille. Mutta ne latukartat ja kyltit. Ei missään! Maasto näytti kovin mäkiseltä myös Salpausselän seudulla, joten minä jäin hiihtämään yleisurheilukenttää ympäri sillä välin kun mieheni kävi kipuamassa ja laskemassa muutamia mäkiä. Käy se hiihto näinkin :)




Messilän latu oli ajoittain näyttänyt öisen lumimyräkän jäljiltä tältä. Ilmeisesti Lahden kaupunki panostaa Salpausselän latujen kuntoon, eikä lainkaan Messilään.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pidän kommenteista ja kysymyksiinkin vastaan mielelläni!