Slider

Lapsirakas Barbados

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Kuka oli lomalla, minä vai syntymätön lapsemme?

Jos minulta kysytään, olin itse rentoutumassa. Jos barbadoslaisilta kysytään, minua ei ollut olemassakaan. Hotellin henkilökunta toivotti hyvät huomenet ja kysyi mitä vauvalle kuuluu, rannan kauppias tiedusteli päivittäin ohi kulkiessaan miten vauva tänään jakselee, ravintoloiden tarjoilijat ehdottivat oluen ja rommin sijaan alkoholittomia juomia, joista vauva varmasti pitää. Niin naiset kuin miehetkin, kaikki olivat kiinnostuneita vauvan hyvinvoinnista. Entä minä, minne minä katosin? Täytyy varmaan tottua. Kuulemani mukaan asia ei helpotu sen jälkeen kun lapsi syntyy. Sitten vasta näkymättömissä itse ollaankin.



Totta kai muiden minulle suoma huomio oli hyvästä. Bussiin astuessa sain saman tien istumapaikan, vaikka bussi oli aivan täysi. Muuten seisominen bussissa ei olisi ollut hankalaa, mutta tungoksessa kuskin kaasutellessa kuoppaisella ja mutkaisella tiellä olisi voinut olla jopa vaarallista. Kuski piti nimittäin myös itse kiinni ikkunan reunasta painaessaan kaasua mutkissa. Jos ei kuski pysy penkissä omassa vauhdissaan, niin miten sitten voisi käydä niille, jotka seisovat tavaroineen tungoksessa käytävällä?



Myös mieheni sai hyvin paljon huomiota. Miehet onnittelivat häntä ja muistuttivat häntä pitämään hyvää huolta tulevasta lapsestaan. Kalakauppiaat heittivät yläfemmoja ja kyselivät hymyissä suin, onko hän saanut vatsani aikaan. Moni arvuutteli vauvan sukupuolta. Yksi oli varma lapsen olevan poika, ja pyysi kertomaan lapselle lapsen synnyttyä hänen tietäneen asian, jos lapsi ennakkotiedoista poiketen kuitenkin tulee olemaan poika. Kaikki olivat aidosti onnellisia ja iloisia puolestamme.

Emme olisi voineet paremmin valita babymoon-kohdettamme! Meillä kaikilla kolmella oli oikein mukavaa - vaikkakin yksi vei huomion yli muiden :)

4 kommenttia:

  1. Ihania barbadoslaisia :) Jotenkin voin kuvitella, että Suomessa ette ole saaneet tuntemattomilta ihan samanlaista huomiota? :D Ystäväni kävi raskaana ollessaan New Yorkissa ja sanoi, että myös siellä sai aivan erilaista palvelua raskaana. Missään ei tarvinnut jonottaa, aina joku tuli viemään toiselle kassalle jne. Suomessa ihan vastaavaa huomaavaisuutta ei taida olla. Ainakaan samassa mittakaavassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se valitettavasti on, että Suomessa aamuruuhkabussissa yksikään ei ole valmis luopumaan istumapaikastaan. Onneksi oma työmatkani on sen verran lyhyt, että se menee seistenkin, ja ruuhka-ajatkin pystyn useimmiten hyvin kiertämään.
      Ilmeisesti aika monessa muussa paikassa niin lapset kuin raskaanaolevatkin saa huomaavaisuutta osakseen enemmän kuin Suomessa. Kaikki lapsiperheet ja raskaanaolevat siis matkustamaan vaan! :)

      Poista
  2. Kuulostaa hauskalta, vaikka itse saattaisin hämmentyä aika pahastikin tuollaisesta huomiosta. :) Ihanat värit tuossa alemmassa kuvassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hämmentävää se aluksi olikin :) Kyllä siihen sitten pikkuhiljaa tottui ja sitä osasi jo odottaa.
      Kiitos! Alempi kuva on otettu auringonlaskun aikaan kun valo on parhaimmillaan.

      Poista

Pidän kommenteista ja kysymyksiinkin vastaan mielelläni!

Lue myös tämä

Vuoden 2024 matkasuunnitelmat ja -unelmat

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan