Slider

Unelma kilpikonnista - onnistaisiko Barbadoksella?

keskiviikko 15. lokakuuta 2014

En ole koskaan nähnyt kilpikonnia munimassa rantahiekkaan.

Costa Ricassa tähän olisi ollut mahdollisuus, mutta en muista miksi jätimme sen välistä. Olikohan aikataulumme parin viikon roadtrippimme jo valmiiksi niin tiukkaan aikataulutettu? Toisaalta Costa Rican kodistamme Santo Domingo de Herediasta ihan mille tahansa Costa Rican rannalle oli vain muutaman tunnin bussimatka. No, koko puoli vuotta Costa Ricassa oli kyllä täynnä kaikkea uutta ja ihmeellistä, että ehkä ne kilpikonnat vain jäivät, kun ei enää jaksanut kokea uutta.



Costa Ricasta on jo aika monta vuotta aikaa, ja aika monta matkaakin on sen jälkeen tullut tehtyä, mutta munivien kilpikonnien kanssa en ole vielä sattunut samaan paikkaan.

Voisiko meillä käydä nyt niin hyvä tuuri, että kilpikonnat olisivat munimapuuhissa Barbadoksella vielä joulukuussa?

Yleinen munimisaika Barbadoksen kilppareilla on toukokuusta lokakuuhun, mutta ajoittain kilpikonnia on nähty rantahiekoilla myös joulukuussa. Ja mehän olemme Barbadoksella joulukuussa. Voih, mitä ajatuksia voisin kilpikonnaäideille lähettää, jotta edes muutama tulisi munimaan munansa silloin. Edes yksi.

Tämä jättiläiskilpikonna on Galapagossaarilta. Näitä ei kannattane odottaa Barbadoksen rantaan munimaan.


Costa Rican ajoista muistelen, että kilpikonnanmunimisiretket oli täyttä arpapeliä. Jos eivät kilpikonnat tule munimaan rannalle juuri sinä yönä kun olet vahdissa, niin sitten ne eivät tule. Eli vaikka joitain kilpikonnia olisi vielä tulossa Barbadokselle Southern Palms Beach Clubin rannalle munimaankin, niin eivät ne välttämättä osu juuri sille yölle, kun me olemme niitä odottamassa.

Tämä on kuitenkin ehdottomasti kokeilemisen arvoista! Toivottavasti meitä onnistaa :)

2 kommenttia:

  1. Mä pidän teille peukkuja! Tuo olisi kyllä makea juttu kokea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kiitos! Pitkään kilpikonnien muninta on ollut mielessä. Josko nyt vihdoin :)

      Poista

Pidän kommenteista ja kysymyksiinkin vastaan mielelläni!

Lue myös tämä

Testissä Amazonin suosituin uimapuku - paras uimapuku ikinä!

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan