tiistai 26. elokuuta 2014

Saariston rengastie pyöräillen - päivä 2

Toinen pyöräilypäivä Saariston rengastiellä alkoi pienellä lauttamatkalla. Majoituksestamme Bergshagenista oli vain pari kilometriä lauttarantaan, ja lauttakin liikennöi tarvittaessa, joten meidän ei tarvinnut odottaa kuin sen verran että lautta palasi vastarannalta hakemaan meidät.



Toisen päivän urakkana oli polkea 36 kilometriä, josta pienen ylimääräisen ajon jälkeen tuli 40 kilometriä. Ajovauhti ei ollut yhtä reipas kuin edellisenä päivänä. Meillä oli kyllä viisi lauttamatkaa päivän reitin varrella, mutta vain kahdella lautalla oli tietty aikataulu, johon tuli ehtiä.

Meillä olisi siis ollut aikaa tutustua matkan varrella oleviin nähtävyyksiin, mutta koska emme olleet ottaneet niistä juurikaan selvää etukäteen, vaikutti reitti pelkältä maaseudulta. Jos palvelujen tarjoajia matkalla olikin, olivat he menneet piiloon. Me ei ainakaan pyörän selästä mitään iloisia yllätyksiä bongattu.

Matkanteko kului oli siis kaunista maaseutumaisemaa ihastellessa - ei huono vaihtoehto sekään. Olin vain odottanut myös muuta.







Kuvien pienet lauttamatkat olivat mukavia pakollisia pysähdyksiä. Dalenista, Iniöstä Houtskarin Mossalaan lautta oli päivän pisin ja ainoa maksullinen. Pyörän kanssa lautta maksoi 15 euroa per pää. Lautta on ainoa reitin yksityisesti ylläpidetty lauttareitti, jonka vuoksi maksukin on ihan perusteltu. Sitä tosin ihmettelimme, että miksi lautalla ei ollut kahviota. Lauttamatka kesti tunnin, ja lähes kaikki matkustajat kävivät kurkkaamassa kahvion ikkunasta sisään todetakseen sen olevan tyhjä. Luulisi sen tuovan lisää tienestiä lauttareitin yrittäjälle.



Saariston parhaat burgerit
Mondon artikkeli Saariston aarteista ohjasi meidät saariston parhaille burgereille Houtskarin vierasvenesataman Grill Café Skageniin. Burgereiden vuoksi meidän täytyi polkea muutama ylimääräinen kilometri, mutta eihän meillä ollut kiire. Burgeri oli erinomainen. Sellainen perinteinen vanhanajan grilliburgeri. Otin sen vielä kananmunalla. Maistui. Hintakin oli vain muutaman euron. Kyllä taas jaksoi polkea.




Kasviksia suoraan tilalta
Matkan varrelle osui myös muutama Isakssonin suoramyyntipisteistä. Näissä ei (ilmeisesti verotuksellisista syistä) ole myyjää paikalla ollenkaan, vaan ostokset kirjataan vihkoon ja rahat jätetään lippaaseen. Me ostimme kirsikkatomaatteja illallisen kasvisosioksi.




Majoitus Korppoossa
Viiden lautan ja 40 kilometrin jälkeen saavuimme toisen yön majoitukseemme Faffa'siin Korppooseen. Nyt olimme jo oppineet sen, että kylttejä kannattaa seurata, jos ei halua ajaa ohi. Löysimmekin paikan ensiyrittämällä.



Majoituksemme oli Faffa'sissakin aitta. Tämäkin majoitus oli hyvä. Ei yhtä tunnelmallinen kuin Bergshagen, mutta ei siellä mitään vikaakaan ollut.



Meillä oli varattuna saunavuoro puusaunasta, mutta koska siihen oli tunnin verran aikaa, kävelimme tilan yksityiselle rannalle parin-kolmensadan metrin päähän. Ranta oli todellakin yksityinen. Muita ei parin ohittavan veneen lisäksi näkynyt. Uikkareita emme ottaneet mukaan, eikä niitä siellä tarvinnut.




Saunan jälkeen retikeittimellä keitetty chili con carne ja Isakssonin kirsikkatomaatit maistuivat. Jälkiruoaksi oli vielä pähkinöitäkin. Notte Fabrikenin pähkinät ovat muuten ihan ehdottomia suosikkejani matkaevääksi. Pähkinä- ja pähkinä-marjasekoitukset ovat todella hyviä ja pakkauskokoja löytyy sekä pieneen että isoon tarpeeseen.



Ei tarvinnut tämän päivän jälkeen montaa hetkeä odottaa unta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pidän kommenteista ja kysymyksiinkin vastaan mielelläni!